"Toiseksi aamiaiseksi ehtii se jäähtyä", sanoi Eva ja istuutui pöydän ääreen.
"Saas nähdä tuleeko Henning myös illalla", sanoi rouva Warenheim, tehden itselleen voileipää.
"Ei ole luultavaa", sanoi hänen miehensä; "vaikka Kurt kutsuikin häntä, niin ei ole luultavaa, että hän niin heti Englannista tulon jälkeen on valmis matkustamaan tänne."
"Oi, mutta eikö isä luule, että hän sentään tulee?" kysyi Eva rukoilevasti, "se olisi niin kovin hauskaa, siitähän on jo toista vuotta, kun hän kävi täällä."
"Ehkä hän juuri sen vuoksi on unohtanut meidät", sanoi kirkkoherra, "ja se summa, jonka hän niin odottamattaan sai periä, on kai pannut hänen päänsä pyörälle. Ihmiset, jotka noin äkkiä tulevat rikkaiksi, rupeavat helposti halveksimaan köyhiä ystäviään."
"Usch, mitä isä puhuu! Henning ei ole sellainen", sanoi Eva puolittain loukkaantuneena, puolittain liikuttavasta.
"Harvat ihmiset voivat vastustaa rikkauden kiusauksia", sanoi hänen isänsä; "on todellakin hauskaa nähdä, jos Henning voi sen tehdä."
"Jos joku voi, niin on se juuri hän", sanoi Eva luottavasti.
"Mitenkä niin?" kysyi hänen isänsä huvitettuna,
"Sentähden, että… niin… hän on niin kovin kristillis-mielinen", sanoi hän punastuen, käsittämättä itsekään miksi.