"Kuinka onnellinen sinä olet, Henning, kun olet niin rikas ja voit antaa niin paljon kuin tahdot", huudahti Eva, kun he taas istuivat reessä, jaettuaan pois viimeiset tavarakääröt.
"Niin, se on todellakin hauskaa", vastasi dosentti vakaumuksella.
"Sen minä uskon. Minäkin tahtoisin saada miljoonan tuolla tavoin", jatkoi Eva, jonka ujous jo oli kokonaan kadonnut.
"Se ei olisi ollenkaan hyödyllistä sinulle", sanoi Anna tylysti.
"Älä sano niin, minä käyttäisin sen hyvin."
"Kyllä sitä on maailmassa puutetta ja hätää", sanoi Anna ja huokasi ajatellessaan niitä monia köyhiä perheitä Tukholmassa, joissa hänen käyntinsä aina olivat tervetulleet.
"Anna, minä toivon, ettet sinä ujostele kääntyessäsi minun puoleeni tarvitessasi apua köyhille ystävillesi", sanoi Svennius vilkkaasti.
"En minä tarkoittanut sitä", sanoi Anna. "Mutta minä tarkoitan. Minulla on kylliksi monelle köyhälle."
"Älä ole tyhmä nyt, Anna, vaan kumarra ja kiitä! Ethän sinä saa sitä itsellesi", sanoi Eva nähtyään sisarensa vielä epäröivän.
"Eva on aivan oikeassa. Minä en todellakaan ymmärrä, miksi sinä kieltäisit minulta ilon auttaa muutamia sinun kauttasi", sanoi Svennius ja nojautui reen nurkkaan.