"Olen hyvin kiitollinen tarjouksestasi", sanoi Anna hätäisesti huomattuaan Henningin kasvoista, että tämä piti häntä yksinkertaisena.
"Niin, tervetuloa milloin tahansa keventämään kukkaroani", sanoi Henning taas ystävällisesti, "ja sinä myös, Eva, sinun turvattejasi emme me myöskään saa unohtaa."
"Ole huoletta, minä asetan ne kyllä riviin sinun eteesi, ennen kuin matkustat pois", sanoi Eva veitikkamaisesti.
Illalla sai Eva vanhemmiltaan suuren yllätyksensä, lupauksen saada seurata Annaa Tukholmaan, ottaakseen muutaman kuukauden ajan laulutunteja. Hänen ihastuksensa oli suuri, mutta siihen sekaantui kaipauksen tunnettakin, kun hänen siten täytyi erota vanhemmistaan ja Vesterlångasta. Iltasin ei Anna tahtonut saada nukkua. Eva tahtoi vaan kuulla puhuttavan Tukholmasta.
"Oi, kuinka minä ikävöin sinne! Jospa saisimme lähteä jo huomenna! Mutta äiti — on äärettömän vaikeaa jättää hänet tänne!" Se oli aina kaikkien ihastuneitten mielenpurkausten loppusävel.
Se oli vaan Eva, joka odotti joululoman loppumista. Muut nauttivat täysin siemauksin maalaiselämän vapaudesta. Aamupäivisin tekivät Kurt ja Henning pitkiä retkeilyjä suksilla taikka käyden, toisinaan kahdenkesken, mutta useimmiten tyttöjen seurassa. Päivällisen jälkeen vietettiin hämyhetkeä, jolloin Henning tavallisesti istui pianon ääressä soitellen. Kun sitten sytytettiin tulet, pyysi hän saada säestää Evaa, joka aina mielellään lauloi. Vähän ennen illallista mentiin tavallisesti kävelemään, olipa sitten lumituisku taikka kirkas kuutamo. Rouva Warenheim nautti suuresti, saadessaan pitää kaikki lapset ympärillään; Henningin luki hän melkein myöskin lapsekseen. Erittäin iloitsi hän kuitenkin siitä lempeämmästä mielenlaadusta, jonka hän oli huomaavinaan Kurtissa. Hän ei ollut odottanut saavansa häntä kotiin täksi jouluksi, sillä hänen oli vaikea saada lomaa juuri tähän vuodenaikaan. Mutta hän oli voittanut kaikki vaikeudet tehdäkseen äidilleen mieliksi. Ehkä oli se tietoisuus tästä, joka levitti tavallista valoisemman loisteen äidin kauniisiin silmiin.
"Kurt", sanoi hän eräänä päivänä pojalleen, tämän istuessa ja lukiessa hänen vieressään, hänen työpöytänsä ääressä, "lupaatko sinä pitää huolta Evasta, kun hän tulee Tukholmaan, ja toimittaa hänelle tuttavia."
Kurt katsoi hämmästyneenä ylös.
"Tiedätkö sinä, minkälaisten ihmisten kanssa minä seurustelen?" kysyi hän.
"Otaksun, että sinä tunnet ainakin muutamia, joille sinä voit esittää pikku sisaresi."