"Ja sinä luulet voivasi tehdä niin? Ei kukaan, ihminen, luulkoon hän itseään kuinka itsenäiseksi tahansa, voi olla ottamatta vaikutteita niistä, joiden kanssa hän joutuu tekemisiin. Eikö meidän siis ole etsittävä niiden seuraa, joiden tunnemme vaikuttavan itseemme hyvää, ja kartettava pahojen seuraa? Minä pelkään, että sinä teet päinvastoin ja luulet siten tulevasi itsenäisemmäksi."
"Ehkä minä sitten koetan seurustella pikku sisareni kanssa, saa nähdä mitä hyvää hän voi vaikuttaa minuun", sanoi Kurt surumielisesti hymyillen ja hänen ajatuksensa kiitivät erään luo, jonka seuraa hän ei uskaltanut etsiä.
31.
Vesterlångassa tuntui tyhjältä, kun kaikki nuoret uudenvuoden jälkeen menivät pois. Vasta sitten kun Eva oli poissa, huomasivat vanhemmat, mikä lämmittävä auringonsäde hän oli ollut heidän elämässään. Huomaamattaan kuunteli äiti usein nopeita, kepeitä askeleita portaissa ja käytävissä ja lapsellisen iloista naurua ja kauniita lauluja. Vaikka hän koetti tehdä itsensä miellyttäväksi miehelleen, istuessaan iltapäivisin hänen luonaan, huomasi hän kuitenkin, että tämän mieli usein oli alakuloinen. Hän lupasi hakea itsensä pois Vesterlångasta, missä elämä rupesi tulemaan liian synkäksi ja yksitoikkoiseksi. Rouva Warenheim, joka tunsi miehensä kylliksi hyvin ymmärtääkseen, kuinka vähän hän tarkoitti sillä mitä sanoi, ei vastannut mitään sellaisiin mielenpurkauksiin, vaan johti keskustelun Evaan, muistuttaen hänelle jostakin seikasta hänen viime kirjeessään, taikka puhuen tyttären takaisintulosta ja kuinka hauskaa tulisi olemaan kuulla hänen edistystään laulussa.
"Niin, jospa jo olisi kevät! Meidän ei olisi pitänyt laskea häntä pois kotoa. Jos olisin aavistanut kuinka tyhjältä täällä tuntuu, en minä olisi koskaan myöntynyt sinun rukouksiisi", sanoi kirkkoherra eräänä iltana, kun lumimyrsky, joka raivosi ulkona, levitti kolkon tunnelman kaikkialle. "On hullua, että me kaksi vanhaa olemme täällä yksinäisyydessä."
"Me kaksi", toisti hänen vaimonsa surumielisesti ja silitti hiljaa kädellään miehensä harmahtavia hiuksia.
Hän tarttui vaimonsa käteen ja suuteli sitä hellästi. Hän ymmärsi hänen äänensä ja hyväilynsä merkityksen.
"Niin kauan kuin sinä olet minulla, on minulla aina paras jälellä, sen sinä kyllä tiedät", sanoi hän sydämellisesti. "Mutta se ei estä minua ikävöimästä pientä auringonsädettämme, ja minä luulen että sinäkin kaipaat häntä."
"Tietysti, mutta kun minä kaipaan häntä, ajattelen minä vaan, kuinka hyödyllistä hänelle on saada olla vähän aikaa poissa kotoa. Sinun tulee muistaa, että hän on nuori ja tarvitsee vaihtelua. Me emme saa olla itsekkäitä."
"Ei, ei", sanoi hänen miehensä ja huokasi, "sitä me emme saa olla. On kauheata nähdä, kuinka itsekkäisyys tunkeutuu kaikkialle, puhtaimpaan rakkauteenkin. Toisinaan tuntuu minusta melkein kuin olisi meidän rakkautemme Vapahtajaankin paljasta itsekkäisyyttä. Mehän rakastamme Häntä vaan Hänen hyvien töittensä tähden."