"Anna, unohda sanani, minä en ollenkaan tarkoittanut, että sinä olet paha; minä olen niin pahoillani, anna minulle anteeksi!" pyysi hän ja kietoi molemmat kätensä Annan kaulaan niin rukoileva katse silmissään, joissa kyyneleet vielä kimaltelivat, että pahat tunteet, jotka pyrkivät ylivaltaan Annan sielussa, kokonaan menettivät voimansa ja raukesivat.
"Minunhan tulee pyytää sinulta anteeksi. Unohda sanani!"
"Kernaasti", vastasi Eva sydämellisen myöntyväisesti, "kyllä minä ymmärrän, ettet sinä tarkoittanut sitä, mitä sanoit. Sinä olit vaan väsynyt paljosta työstäsi, enkä minä sitä ihmettele. Sinulla on niin paljon tekemistä."
Evan silmät säteilivät ja hän oli niin epäitsekkään innokas puolustaessaan sisartaan, että tämä tunsi juuri nyt ansaitsevansa vähemmän puolustusta kuin koskaan ennen.
* * * * *
"Kurt, oletko sinä aivan auttamattomasti kutsuttu pois tiistai-illaksi?" kysyi Eva, kun hän veljensä kanssa seuraavana päivänä oli ulkona kävelemässä.
"Olen. Mitenkä niin? Olisitko sinä muuten tarvinnut minua silloin?"
"Minä menisin niin mielelläni konserttiin, mutta minulla ei ole seuraa.
Anna ei tahdo kustantaa itselleen pilettiä."
"Onpa hän itara", arveli Kurt.
"Ei, ei suinkaan, ei hän ollenkaan ole saita", sanoi Eva innokkaasti, "mutta hän ei koskaan tuhlaa mitään huvituksiinsa, vaan antaa köyhille kaikki mitä hän ansaitsee."