"Etkö? Mutta minä muistan! Oletko unohtanut miten sinä kerran houkuttelit minut heittämään 'Vapauden' tuleen? Nyt kun minä, tunnollisesti puhuen, olen tehnyt sen toisen kerran, en voi olla sinulle kyllin kiitollinen siitä, että estit minua levittämästä sellaista myrkkyä maailmaan. Minä olen löytänyt todellisen vapauden ja huomaan parhaiten sen kautta, kuinka väärä se vapaus oli, jonka puolesta silloin taistelin. Minä en voisi saada rauhaa, jos tietäisin käsieni työn olevan maailmassa eksyttämässä ja paaduttamassa ihmisiä. Minä luulen todellakin, että se runo olisi tehnyt syvän vaikutuksen lukijoihinsa, sillä, vaikka olen itse kirjoittanut sen, täytyy minun tunnustaa, että se oli hyvä, se oli parhain ja vaikuttavin mitä milloinkaan olen kirjoittanut", sanoi Kurt kaipauksen huokauksella.
"Olet oikeassa", myönsi Henning, "sinä et ole ennen etkä sen jälkeenkään kirjoittanut mitään, joka olisi ollut niin nerokasta. Se onkin selitettävissä, sillä juuri siinä runossa pääsi sinun hurja, uhmaileva luonnonlaatusi täysiin oikeuksiinsa."
"Johon se täst'edes ei koskaan enää pääse, ei edes lauluissani", lisäsi Kurt melkein surullisesti, "nyt täytyy minun aina hillitä luontoani ja silloin tulee runoutenakin hillittyä."
"Älä sano niin. Sinä voit käyttää uhmailevaa luonnettasi Jumalan palvelukseen. Käännä se sekä elämässä että laulussa jalostettuna pyhäksi kiivaudeksi pahaa vastaan; uhmaile saatanaa kuten sinä laulussasi uhmailit Jumalaa. Usko minua, sinä tulet tekemään sen paljon suuremmalla menestyksellä. Taistelussa, jota sinä nyt käyt totisen vapauden puolesta, tulee luonteesi toinenkin vahva puoli näkyviin, nimittäin totuudenrakkautesi. Se oli vääristetty taistellessasi valheen puolesta, nyt voi se kulkea suoria teitä. Jumalan kanssa on voitto yhtä varma, kuin tappio on varma sille, joka taistelee Häntä vastaan. Tästedes voi Korkeimman innostus elähyttää lauluasi ja se ei suinkaan ole vahingoksi runoudellesi."
"Oi, minua raukkaa!" mutisi Kurt haaveksivan säälivästi ajatellen itseään, mutta lisäsi hetkisen kuluttua toisellaisella äänellä: "Onko menestys todellakin varma sille, joka tahtoo palvella Jumalaa? Minä olen tulemaisillani päinvastaiseen kokemukseen. Lähimmässä tulevaisuudessa tulen minä menettämään paikkani sanomalehdessä, joka tähän asti on ollut minun varsinainen tulolähteeni. Minun on annettu ymmärtää, että olen tullut liian laimeaksi. Minä olin paljon tulisempi saatuani paikkani, kuin nyt."
"Oletko varma siitä, että se on vastoinkäyminen? Tuskin tahtoisit sinä itsekään jäädä paikallesi?"
"Enhän minä tahtoisi, mutta mikäs auttaa, kun tarvitsee rahoja?"
"Silloin tulee hakea toimi, missä ei omatunto ole ristiriidassa tehtävän kanssa. Sinun nimesi ja kynäsi hankkii sinulle helposti paikan toisessa lehdessä, joka ei ole niin kiihkohenkinen, kuin tämä nykyinen."
"En usko, että se on niinkään helppoa."
"Koeta, niin saamme nähdä."