Hän säpsähti. Tuolla seisoi Henning ja katseli häntä.
"Pelästytinkö sinua?" kysyi hän levottomasti ja meni hänen luokseen.
"Et, vähän vaan, minä en ollenkaan tietänyt, että sinä seisoit siellä", vastasi hän ja nojasi häntä vasten.
"Miksi hiivit sinä pois luotani sanomatta sanaakaan?" kysyi hän puolittain moittien.
"Tahdoin olla yksin."
"Menenkö minä sitten taas?" Henning tahtoi vetää pois käsivartensa, jonka hän oli kietonut hänen vyötäisilleen, mutta Eva tarttui hänen käteensä ja piteli siitä.
"Ei, ei nyt, olen ollut yksinäni juuri tarpeeksi kauan", vastasi hän, "olen sanonut jäähyväiset Vesterlångalle."
"Senpä tähden kai sinä näytätkin hiukan surumieliseltä. Mutta, rakastettuni, ei suinkaan sinun kaipauksesi ole tuskallista?"
"Ei suinkaan. Tuntuu vaan niin ihmeelliseltä, kun kaikki tulee olemaan niin uutta."
He jatkoivat jäähyväiskävelyjään tuttavallisesti keskustellen.