Eva kumartui eteenpäin ja kuiskasi jotakin äitinsä korvaan, luoden veitikkamaisen syrjäkatseen mieheensä.
"Jos sinä pidät yhtäpaljon isästä, kun minä Henningistä, ymmärrän minä sinua niin hyvin."
"Katsoppas, minä sain puolustajan, etkä sinä", sanoi rouva Warenheim voitonvarmana vävylleen.
"Sitä en todellakaan olisi odottanut", sanoi tämä hymyillen ja loi lämpimän katseen Evaan.
Pikku professorin rouva istui matalalle tuolille äitinsä viereen.
"Minun täytyy käyttää tilaisuutta ja olla luonasi nyt", sanoi hän hyväillen, "kuka tietää koska me jälleen tapaamme toisemme."
"Ero ei saa olla pitkäaikainen, lupaa minulle se, Henning", sanoi rouva Warenheim rukoilevasti. "Sinähän viihdyit niin hyvin Vesterlångassa, etkö sinä voi aina tästedes viettää loma-aikaa siellä?"
"Mitä sinä, Eva sanot siitä?" kysyi professori merkitsevästi hymyillen.
"Siitä olemme me juuri puhuneet Henningin kanssa ja aikoneet ehdottaa sitä teille", huudahti hänen vaimonsa ihastuneena ja katsoi äitinsä silmiin.
"Se on siis päätetty", sanoi rouva Warenheim iloisesti, "silloin ei ero teistä tule tuntumaan niin raskaalta, kuin Kurtista ja Dagmarista, sillä heitä me emme saa nähdä usein. Kurt on täst'edes niin kiinni toimessaan sekä kesällä että talvella."