He rupesivat juttelemaan ja siirtyivät vähitellen aineisiin, jotka huvittivat heitä molempia. Henning ihmetteli miten hauskaksi Anna oli tullut. Hän puhui niin avomielisesti, iloisesti ja luonnollisesti hänen kanssaan, että lanko ihmetteli mihin hänen umpimielisyytensä oli joutunut. Jäykkyys ja kulmikkaisuus Annan olennossa, joka aina oli vaikuttanut vastenmielisesti Henningin kauneutta rakastavaan, sopusointuiseen mieleen, oli tosin vielä jälellä, mutta sitä lievensi jokin, hän ei tietänyt mikä.
39.
Anna ei vaivannut usein käynneillään naimisissa olevia sisaruksiaan. Nämä eivät ollenkaan olleet tyytyväisiä siihen, he näkivät häntä mielestään aivan liian harvoin. Ei edes Dagmarin luo, joka asui samassa kaupungissa, mennyt hän ilman erityistä kutsua.
"Hän tulee vaan kutsuttaissa, taikka jos hän tietää, että minä erityisesti tarvitsen häntä", vastasi tämä, kun Eva kerran moitti sisarensa erakontapoja.
"Mutta minäpä pakotan hänet meille useimmin kuin hän tahtoo. Minä tiedän keinon", sanoi Eva ja hänen silmänsä loistivat veitikkamaisesti. "Minä tunnen hänen pienet heikkoutensa! Minä en ainoastaan pyydä häntä tulemaan, vaan lähetän hänelle meno- ja tulopiletin ja sanon että hänen on tultava. Siten tulee hän niin usein kuin minä tahdon."
Eva teki niin, eikä Anna tietänyt tuliko hänen nauraa vaiko suuttua tällaisesta pakollisesta matkasta Upsalaan ainakin joka neljästoista päivä. Hän ei koskaan pitänyt pakkokeinoista ja monta kertaa aikoi hän antaa piletin olla käyttämättä, mutta kunnioitus rahaa kohtaan esti hänet siitä. Sitäpaitsi viihtyi hän erinomaisesti Evan ja Henningin kodissa ja tunsi, etteivät he kutsuneet häntä ainoastaan hyväntahtoisuudesta, vaan että he todellakin olivat huvitetut hänen seurastaan.
Henningillä ja hänellä oli niin paljon sanottavaa toinen toisilleen. Anna tunsi nautintoa saadessaan puhua lankonsa kanssa nyt, kun kaikki haaveet olivat haihtuneet pois ja hän piti hänestä vaan sisaren tyynellä myötätuntoisuudella. Se teki hänet vapaaksi ja luonnolliseksi hänen seurassaan, mitä hän ei koskaan ennen voinut olla. Ja Henning oli nähtävästi yhtä huvitettu kuin hänkin näistä keskusteluista. Ne olivat todellisia ajatusten vaihtoja. Johtipa Henning keskustelun mille alalle tahansa, aina hän huomasi, että Anna oli ajatellut sitä ja muodostanut siitä oman mielipiteensä. Hän tuli yhä selvemmin näkemään kuinka alkuperäinen ja älykäs Anna oli.
He saattoivat innokkaasti keskustella tuntikausia. Eva istui silloin tavallisesti miehensä vieressä, jonka käsi oli kiedottu hänen vyötäisilleen, mutta hän oli aina vaan äänettömänä kuuntelijana. Hän katseli heitä ihmetellen ja kuunteli harrastuksella, mutta toisinaan valtasi hänet tuskallinen tunne, kun ei hän kyennyt ottamaan osaa heidän keskusteluunsa.
Kerran kutsuttiin Henningiä heidän näin keskustellessaan ulos, niin että sisarukset jäivät hetkiseksi kahdenkesken. Anna istui mietteissään, syventyneenä vielä keskeytettyyn keskusteluun, odottaen Henningin takaisin tuloa, tehdäkseen huomautuksen hänen väitteeseensä, jota hän oli pitänyt puutteellisena. Eva istui myös miettiväisenä, mutta hän mietti enemmän sydämellään kuin ajatuksillaan.
"Anna, miten se on mahdollista, että sinä osaat keskustella noin hyvin?" kysyi hän.