"Vai niin. Kirjoita terveisiä minultakin", sanoi Henning ja antoi hänen mennä.
Eva meni huoneeseensa, otti esiin paperia ja kynän ja alotti velvollisuuden mukaisesti kirjeen äidilleen, olihan hän sanonut sen syyksi poistumiseensa. Mutta kirjeestä tuli kuiva ja ikävä, jonka vuoksi hän lakkasi kirjoittamasta ja vaipui ajatuksiinsa. Hän ei ollenkaan ollut luulevainen, siksi paljon luotti hän miehensä rakkauteen, mutta hän oli huomannut itsessään puutteen ja vapisi ajatellessaan, että miehensäkin ehkä huomaisi sen.
Hän ymmärsi kyllä kun muut puhuivat syvällisemmistä asioista ja seurasi harrastuksella keskustelua, mutta ei voinut yhtyä siihen. Se oli hirveä puute hänen mielestään, varsinkin niin syvämietteisen miehen vaimossa, kuin Henning oli. Hän tahtoi olla miehelleen kaikki kaikessa, mutta oliko hän sitä? Se oli kysymys, joka palasi usein ja teki hänet toisinaan alakuloiseksi.
Henningillä oli paljon työtä. Hän oli kauan ajatellut kirjoittaa tieteellisen teoksen aineesta, joka suuresti huvitti häntä, ja nyt, palattuaan virkistävältä häämatkaltaan valtasi hänet palava halu panna aikomuksensa täytäntöön. Hän ryhtyi työhön ja innostui siihen pian niin että käytti siihen kaikki joutoaikansa. Oman kodin rauha ympäröi häntä ja Eva piti kaiken mikä häiritsi, huolellisesti loitolla, silloin kuin Henning tahtoi olla rauhassa. Jos hän tunsi itsensä väsyneeksi raskaasta ajatustyöstään oli Eva aina saapuvilla virkistämässä ja huvittamassa häntä. Tapahtui toisinaan, että hän vietti muutamia tunteja yöstäkin työpöytänsä ääressä. Eva oli kovin levoton ja pyysi ettei hän rasittaisi itseään liiaksi. Henning hymyili hänen levottomuudelleen.
"Sinä et tiedä minkälainen karhunterveys minulla on", sanoi hän, mutta irtautui kuitenkin hänen tähtensä monta kertaa aikaisemmin työstään kuin olisi tahtonut.
Lamppu paloi rätisten professorin kirjoituspöydällä. Se oli palanut monta tuntia tänä yönä ja öljy rupesi loppumaan. Ulkona rupesi huhtikuun yön pimeys vaihtumaan aamuhämäräksi. Mutta professori ei huomannut mitään. Hän kirjoitti innokkaasti. Syvät ajatukset selvisivät tänä yönä paremmin kuin milloinkaan ennen. Ne tulivat niin hämmästyttävän helposti hänen tietoisuuteensa ja järjestyivät hitaasti mutta varmasti säännöllisiksi lauseiksi. Hän antautui innostuksen valtaan ja unohti aivan pikku vaimonsa rukoilevan: "älä istu valveilla niin kauan!" Hän vaan ajatteli ja kirjoitti samalla kuin lamppu paloi, kello naksutti ja yön tunnit kulkivat tyyntä kulkuaan.
Hän oli juuri saamaisillaan selväksi sekavan ajatusvyyhden, sisältörikkaan, mutta vaikeatajuisen, kun hän tunsi pehmeän käsivarren, joka kietoutui hänen kaulaansa ja kuuli äänen vieressään sanovan:
"Mutta Henning, mitä sinä ajattelet, kun istut vielä täällä?"
Henning katsoi äkkiä ylös ja ensi kerran elämässään kohtasi Evaa vihainen katse hänen silmistään.
"Miks'et sinä makaa? Minkätähden häiritset sinä minua?"