"Ellei niiden vaan käy samoin kuin metsämökkisikin", sanoi tämä leikillisesti.
"Odotas vaan, kesällä rakennan minä kyllä itselleni sellaisen linnan, jonka sisällä voi olla, ja siitä tulee niin komea, että te kaikki hämmästytte", vastasi Erik reippaasti, luoden pitkän, onnellisen katseen portailta, missä he seisoivat, yli järven ja rantojen. Ei koskaan ole sydän niin kevyt ja iloinen poikain rinnassa, kuin keväällä, jolloin koulu päättyy ja kulku suunnataan kotia kohti Pohjolan metsiin.
"Saanko minä auttaa sinua?" sanoi Anna ja kietoi kätensä hänen kaulaansa, heidän mennessään yhdessä sisälle. Hän oli yhtä iloinen saatuaan veljensä luokseen kuin tämäkin päästyään kotiin.
"Ei", sanoi hän, "tällä kertaa en minä luota sinuun enkä mäntyihin."
Kokoonnuttiin kahvipöydän ääreen, joka oli katettuna salissa. Korput ja maukkaat pikkuleivät hupenivat tuossa tuokiossa nälkäisiin suihin. Alkoi hämärtää, mutta vilkkaasti keskusteltaessa sitä tuskin huomattiin. Vihdoin nousi kirkkoherra.
"Tahtoisin puhua kanssasi tulevaisuudestasi, Kurt", sanoi hän.
Kurt nousi kiireesti ja seurasi isäänsä tämän työhuoneeseen. Hän tunsi itsensä levottomaksi. Hän tiesi, mitä isä hänen tulevaisuutensa suhteen toivoi. Tähän asti ei hän ollut tuntenut itseään haluttomaksi täyttämään tätä toivoa, mutta viime vuoden kuluessa oli hänen mielensä muuttunut.
"Sinä sait kauniit arvosanat tutkinnoissasi ja minä tunnen itseni ylpeäksi pojastani", alkoi kirkkoherra sydämmellisesti, istuuduttuaan pöytänsä ääreen. Kurt seisoi hänen edessään, nojaten uunin syrjään. "Se vahvistaa haluani antaa sinun jatkaa lukutiellä", jatkoi isä samalla äänellä, "edellyttäen, että sinä itse haluat sitä."
"Tietysti minä haluan", vastasi Kurt.
"Ja minä toivon, ettei sinulla ole mitään vastaan antautuaksesi samalle uralle, jonka minä olen tuntenut niin siunauksesta rikkaaksi?"