"Ei suinkaan se ole sen pahempaa kuin liika rasituskaan", vastasi tämä.
"Rupeammeko me riitelemään nyt?" kysyi Henning.
Eva hymyili ja ravisti päätään.
"Suutuitko sinä kovinkin minulle?" kysyi hän puolittain veitikkamaisesti, puolittain surullisesta.
"Anna anteeksi, pikkuruiseni, minä suutuin todellakin ensin", myönsi hän, "mutta sinä häiritsitkin minua aivan keskellä ajatusjuoksuani."
"Etkö sinä voi jatkaa sitä huomenna", sanoi Eva huolestuneena.
"Toivottavasti, mutta se kävi niin helposti nyt yöllä."
"Anna anteeksi, että minä häiritsin sinua, Henning!" pyysi hän sydämellisesti. "Sinä olet varmaan hyvin suuttunut minuun. En minä tahdo olla sinulle esteenä työssäsi, mutta olen niin kovin levoton sinun tähtesi. Minä olen maannut valveilla koko yön ja surrut, että sinä rasitat itseäsi liiaksi, ja sitten en minä voinut kestää kauempaa."
"Kuka on antanut sinulle luvan maata valveilla?"
"Minä ajattelin, minäkin", vastasi hän hiljaa.