40.
Constanse-täti ei koskaan täydellisesti toipunut taudistaan. Hän oli yhäti heikko ja Anna uhrasi hänelle kaikki vapaa-aikansa. Täten kului muutamia vuosia, kunnes vanhus eräänä iltana nukkui ijäiseen uneen. Se tapahtui helposti ja ilman minkäänlaista kuolemankamppailua.
Tatin kuoleman jälkeen muutti Anna Kurtin ja Dagmarin luo. Hänestä, joka oli tottunut tyyneen yksitoikkoisuuteen kahden vanhuksen seurassa, tuntui muutos suurelta, tultuaan veljensä perheeseen, jossa kaksi pientä, reipasta poikaa vilkastutti kotia.
Dagmar oli ymmärtäväinen perheen äiti. Vaikka olikin kasvanut yltäkylläisyydessä, osasi hän tulla toimeen pienilläkin varoilla. Kodin piti hän aina sievänä ja hauskana, lapset olivat oikein mallikelpoisesti hoidettuja ja itse näytti hän aina hienolta, vaikka kuluttikin hyvin vähän pukuihinsa. Hänen ylhäinen ryhtinsä vaikutti sen, että hänen päällään yksinkertainen pukukin näytti komealta. Kurt luotti häneen kaikessa ja ihmetteli hänen kykyään. Hän oli kirjailijatoimintansa loistokaudessa, oli tunnettu ja suosittu laajoissa piireissä. Mutta hän ei osannut käsitellä rahoja, hänen käsissään saivat ne siivet, niin että käytännöllinen apu, joka hänellä oli vaimossaan, oli hänelle hyvin tarpeellinen. Tämän huomasikin hän pian ja jätti senvuoksi kaikki asiat hänen haltuunsa, saadakseen antautua sitä täydellisemmin runoilijahaaveittensa valtaan.
Muutamana aamupäivänä istui Dagmar salissa ja ompeli mekkoa nuorimmalle pojalleen, joka ryömi lattialla hänen jaloissaan. Lapsi ei vielä ollut edistynyt niin paljon, että olisi oppinut ottamaan ensimäisiä askeleitaan, vaan huvitteli itseään harjoittamalla jaloa ryömimisen urheilua.
Etehisen kello soi ja Dagmar kuuli miehisen äänen kysyvän häntä. Heti sen jälkeen avautui ovi ja pitkä, komea, auringonpaahtama mies seisoi kynnyksellä. Dagmar nousi ja katsoi hämmästyneenä häneen.
"How do you do?" sanoi muukalainen tyynesti ja tuli häntä kohden käsi ojennettuna tervehdykseen.
"Robert?" änkytti hän. "Onko se mahdollista!"
"Miksikäs ei?" kysyi tämä, tarttuen sisarensa käteen ja suudellen sitä.
"Oletko se todellakin sinä? Mutta mistä sinä tulet?"