"Amerikasta ja senvuoksi pitäisi sinun minun mielestäni pyytää minua istumaan", vastasi hän.
"Mutta, Robert, minun täytyy oikein katsoa sinua ja koetella, ollakseni varma, ettet sinä ole vaan näköhairahdus", huudahti Dagmar tarttuen hänen käsivarsiinsa ja katsellen häntä säteilevin silmin. Robert katsoi häneen ja hymyili.
"Ja sinä menit todellakin naimisiin Warenheimin kanssa", sanoi hän.
"Oi, Robert, kuinka hauskaa, että sinä olet täällä! Saatan tuskin uskoa sitä mahdolliseksi! Istu nyt tuohon, niin saamme oikein puhella!"
"No, no. Onko tuo sinun poikasi, johon minä olin kompastua? Mikä sen nimi on?" kysyi hän, harpaten pitkällä askeleella pienen sisarenpoikansa yli hänelle osoitetun tuolin luo.
"Se on Robert", vastasi Dagmar, nostaen rakastettunsa lattialta.
"Ei suinkaan vaan minun kaimani?" kysyi Robert.
"Sinun tietysti", vastasi sisar ja asetti ylpeydellä pienen palleroisensa enon polvelle.
"Onpa sinulla äidin sydän uskaltaessasi asettaa sen siihen! Mitä minä nyt sille teen, miten minä pitelen sitä?" kysyi parooni Rencrona koomillisen epätoivoisesti ja tarttui kömpelösti mutta lujasti molemmilla käsillään vilkkaaseen pikku palleroon, joka istui jokeltaen hänen polvellaan, viuhtoen ja potkien pienillä pyöreillä käsillään ja jaloillaan.
Dagmar seisoi ja katseli heitä sydämellisesti nauraen. Robert loi häneen pikaisen katseen.