"Sinä tunsit itsesi pettyneeksi?"
"Tiedätkö sinä senkin? Niin, on vaikeampaa kuin luuleekaan kohdata vanhaa ystävää, joka on entisensä kaltainen kaikessa muussa, paitsi siinä, mikä on tärkeintä."
"Ystävyydessä?" arvasi Anna.
"Juuri niin. Minä ihailen sinun nerokkaisuuttasi."
"Minä ymmärrän tunteesi ajatellessani miltä minusta tuntuisi mennä Vesterlångaan, jos se olisi toisissa käsissä. Se olisi melkein samanlaista kuin kohdata ystävä ja huomata itsensä unohdetuksi."
Robert katseli häntä melkein uteliaasti.
"Se on myöskin ihmeellistä, kun näkee vanhassa tuttavassa, jonka luulee tuntevansa perinpohjin, uuden luonteen ominaisuuden pistävän esiin", sanoi hän.
"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Anna. "Kas vaan, nyt ei sinun arvaamiskykysi riitäkään enää", sanoi parooni riemuiten.
"Ei", tunnusti Anna ja pudisti hämillään päätänsä.
"Tekee hauskan vaikutuksen, kun huomaa, että ohdakkeetkin voivat kukkia", sanoi Robert ja katsoi häneen tutkivasti.