Suudellen tyttöä meni Anna toisten pienten holhokkiensa luo, jotka innokkaasti näyttivät hänelle mitä olivat saaneet aikaan.
"Äiti, äiti!" huudettiin joka taholta ja Anna ehti jokaisen luo.
Nyt tarjottiin kahvia ja sitten pystytettäisiin juhannusviiri. Anna asetti kaikki lapset pöydän ympärille ja antoi niille kahvia ja leipää niin paljon kuin ne jaksoivat syödä. Heidän silmänsä loistivat tyytyväisyydestä.
Kiireesti juotuaan tilkkasen itsekin meni hän korjaamaan pois ylijääneitä oksia ja lehtiä. Robert tuli hänen avukseen.
"Sinä viihdyt kalpeitten holhokkiesi seurassa", sanoi hän.
"Niin, ihmetteletkö sinä sitä?"
"No en, mutta etköhän sinä ajanpitkään kyllästy?"
"Sitä en luule. Minä olen nyt oikealla paikallani", sanoi Anna vakaumuksella.
"Etkä tahdo koskaan jättää sitä?"
"En, miksi jättäisin minä sen? Toivon, ettei minun tarvitse koskaan sitä tehdä."