"Niin, hoida nyt hänen pientä sieluaan ja opeta hänelle kaikkea hyvää, mutta — hm — mutta älä tyrkytä hänelle liian paljon jumalisia aatteita, niin, kai sinä ymmärrät."
"Minä en aio tyrkyttää hänelle mitään", vastasi kirkkoherra arvokkaasti, "pyrkimysteni päämääränä on oleva asettaa Kristus elävänä hänen katseensa eteen."
"Niin, niin", sanoi parooni hieman hermostuneesti, "kyllä siitä hyvä tulee, en minä sitä pelkää. Tarkoitan vaan, ettet opettaisi hänelle, että kaikki on syntiä."
"En opeta hänelle, että mikään on syntiä, joka ei ole Jumalan tahtoa vastaan", vastasi kirkkoherra.
"Niin, niinhän se on! Katso, senvuoksi toin minä hänet tänne, että tiedän sinut rehelliseksi mieheksi. Kun nyt tyttöä on valmistettava ensimäistä ripilläkäyntiä varten, tahdon minä, että sen tekee oikea pappi, tarkoitan, sellainen kuin sinä. Papin tulee olla pappi. Tuollaisille ilvehtijöille, jotka toisena päivänä lukevat messua ja toisena juovat itsensä humalaan, en minä anna suurta arvoa, niissä ei ole päätä ei perää. Mutta, katso veliseni, minun tytöstäni ei tehdä mitään pappia, nuoret ovat nuoria, niin, sinä ymmärrät mitä tarkoitan, niin…" tähän lopetti parooni, antaen kirkkoherran oman mielensä mukaan ymmärtää mitä hän tarkoitti.
"Minä toivon, että Dagmarista tulee todellinen Herran palvelija", sanoi kirkkoherra.
"Niin kyllä! Herran palvelijoitahan me kaikki olemme", sanoi parooni.
"En luule, että me sentään voimme niin sanoa."
"Eikö? No niin — ehkä ei, mutta Hänen lapsiansa me sentään olemme."
"Ei sitäkään. Tullaksemme hänen lapsikseen tulee meidän uudesti syntyä."