"Annan tähden, äiti! Hän ei ole koskaan tanssinut, ja minä luulen, etteivät hänen vanhempansa pitäisi siitä, että hän täällä tanssii."
"Ellei hän tahdo seurata niiden tapoja, joiden luo hän tulee, on paras, että hän pysyy kotonaan. Kun minä sallin sinun kutsua hänet tänne, en tehnyt sitä sen vuoksi, että hän tulisi muuttamaan meidän tottumuksiamme ja tapojamme."
"Se ei suinkaan ole hänen tarkoituksensakaan", sanoi Dagmar innokkaasti, "hän ei ole sanonut sanaakaan siitä, mutta minä ajattelen sentään, että hänen tähtensä…"
"Uhraat sinä mieluummin kaikkien muiden vieraittesi huvin", lisäsi vapaaherratar, "mutta sitä en minä aijo sallia. Hän saa mukautua. Nyt emme enää puhu tästä asiasta."
Vapaaherratar syventyi taas kirjaansa. Dagmar viipyi hetkisen, mutta kun hän tiesi, että kaikki yritykset olivat yhtä hyödyttömiä kuin tämäkin, poistui hän huoneesta, nyykäyttäen suutuksissaan päätään. Ulos tultuaan tapasi hän Robertin.
"Miten on laitasi?" kysyi tämä.
Dagmar kertoi huolensa.
"Mitä väärää voikaan olla pienessä, viattomassa tanssissa?" kysyi hän.
"Ehkä ei olekaan", myönsi sisar, "mutta Anna luulee niin, enkä minä tahtoisi, että hänen täytyisi ottaa osaa sellaiseen, ollessaan minun luonani."
"No niin, voit olla oikeassa. Ei pidä pakoittaa ketään, ja vieraitaan kohtaan tulee tässä asiassa jokaisen osoittaa erityistä huomaavaisuutta. Kovin vaikeaksi silloin tulee hauskuuttaa vieraitamme illalla. Kyllä ne tulevat ihmettelemään, mikä meissä on tehnyt tämän muutoksen."