Se oli Eva, joka huusi näin, kurkistettuaan ovesta sisään ja huomattuaan sisarensa hämärästä. "Juokaa te vaan, minä en tahdo mitään", vastasi Anna.
Tuskin mikään olisi ollut hauskempaa, kuin seurata Evan kehoitusta, mutta tässä oli tilaisuus kurittaa lihaansa. Evan naama venyi pitkäksi.
"Etkö tahdo tulla?" sanoi hän pettyneenä. "Meillä olisi niin hauskaa.
Äiti oli luvannut lukea ääneen Talvi-iltojen tarinoita."
"Ei minulla ole aikaa, minun täytyy lukea, mutta pitäkää te vaan hauskaa", vastasi Anna, vaikka ei mitkään huvittaneet häntä enemmän kuin kertomuskirjat.
"Tämä oli hyvä alku", ajatteli hän tyytyväisenä, mennessään omaan huoneeseensa lukemaan läksyjään, jättäen kahvin ja kertomuskirjat.
Eva palasi hitain askelin saliin.
"Anna ei huoli kahvista, eikä ehdi kuulemaan ääneen lukemista", sanoi hän.
"Eikö hän ole terve?" kysyi äiti.
"Ei hän siitä puhunut mitään."
Rouva Warenheim näytti alakuloiselta. Annan suljettu luonne tuotti hänelle huolta. Sitten kun kahvi oli juotu, meni kirkkoherra omaan huoneeseensa. Eva ja hänen äitinsä olivat kahden.