"Poltammeko me puolukat?"
"Ei, meillä ei ole tulitikkuja, mutta tehkäämme vesiuhri. Nyt olemme juhlallisia", sanoi Erik. "Asetu tuohon ja pitele puolukoita esiliinassasi, niin panen minä ne alttarille."
Anna totteli. Hänen sydämensä sykki juhlallisesta tunnelmasta, johon sekaantui vähän pelkoakin, kun veli kaamealla äänellä lausui salaperäisiä loitsuja hitaasti kourallaan ajaen puolukoita alttarille.
"Hokus pokus filolokus, memsalis, pakaralis, huks taksura, labuna kriks" luki hän.
"Oi, Erik, katsos minun esiliinaani! Mitähän äiti sanoo?" sanoi Anna, keskeyttäen juhlallisen loitsun. "Mitä nyt!" kysyi veli kärsimättömästi, keskeyttäen lukunsa.
"Katso, kuinka se on tahraantunut puolukoista", valitti tyttö.
"Ja sinä itket sitten noin vähästä! Ole sen sijaan iloinen. Näkyyhän, että metsän jumala on ottanut vastaan lahjamme, koska tahrat ovat jääneet jälelle", lohdutti Erik.
"Olisin kernaammin suonut, ettei hän olisi huolinut siitä. Nyt toruu äiti minua", mutisi Anna.
Mutta Erik ei kuunnellut häntä, vaan jatkoi lorujaan, kunnes kaikki puolukat olivat loppuneet esiliinasta.
"Nyt ajamme me vettä niiden päälle", sanoi hän, "ja sitten on uhri valmis. Liitä kätesi yhteen maljaksi, niin käy se kyllä päinsä. Me kaadamme seitsemän maljaa kumpikin."