He tekivät niin. Puolukat makasivat siinä niin kosteina, punaisina ja tuoreina. Anna ei voinut olla ottamatta hyppysellistä niistä ja pistämättä suuhunsa.
"Anna, mitä sinä teet?" huudahti Erik niin kiivaasti, että Anna paralta oli marjat mennä väärään kurkkuun. "Kuinka voit sinä ottaa uhrimarjoista? Nyt en ihmettelisi vaikka metsän jumala tulisi ja veisi sinut tuossa paikassa."
Anna raukka kalpeni säikähdyksestä ja katsoi tuskallisesti metsään päin.
"Minä otin niin vähän", änkytti hän.
"Ei se auta", sanoi Erik ankarasti, "nyt täytyy sinun joka tapauksessa tehdä parannus. Mene hakemaan kuusen kuorta ja aseta sitä marjojen päälle! Se pistelee, niin että se kelpaa katumusharjoitukseksi."
Erik istuutui maahan, tyytyväisenä erinomaiseen päähänpistoonsa, katsellakseen kuinka sisar täytti hänen käskyään.
"Hyvä on", sanoi hän vihdoin, kun väsyi odotukseen ja nälkä rupesi muistuttamaan, että päivällisaika oli lähellä, "nyt luulen, että metsän jumala on lepytetty ja sinä olet sovittanut rikoksesi."
He menivät alas rantaan soutaakseen kotiin. Anna koetti turhaan saada pieniä pihkaisia käsiään puhtaiksi, Erik souti ja hän istui perässä.
"Kuules", sanoi tyttö lyhyen vaitiolon jälkeen, "minä en pidä metsän jumalasta, enkä tahdo enää uhrata hänelle."
"Sinä teet tuhmasti", sanoi Erik lyhyesti. "Miksi et tahdo uhrata?"