Hän luki ahkerasti, eikä käynyt missään huvituksissa. Joutoaikoinaan istui hän ja haaveili ja kirjoitti runoja Dagmarin kuva edessään. Se oli kokokuva otettuna selkä katsojaan päin, mutta hän käänsi kuitenkin kasvonsa häneen päin, niin että suuret hymyilevät silmät, nenän ylevä muoto ja posken hieno pyöreys tulivat näkyviin. Tämä kuva kuvasi aivan Dagmarin luonnetta, se oli yhtaikaa sekä houkutteleva että luotaan sysäävä.
Kurt saattoi istua pitkät ajat ja ihailla tuon kauniin pään jaloa muotoa ja reipasta ryhtiä ja kapean, pyöreän kaulan hienoja piirteitä. Siinä oli kaikki niin harvinaisen sopusuhtaista.
Tietämättään lainasi tämä suloinen olento leimansa hänen runoihinsa. Kun ne ilmestyivät painosta, herättivät ne yleistä huomiota täydellisen runomuotonsa ja siroutensa tähden, mutta ennen kaikkea sen syvällisen ja hienon tunteen tähden, joka niistä uhkui.
16.
Henning Svennius oli se toveri, jonka kanssa Kurt eniten seurusteli.
Tuon nuoren miehen tyyni, sävyisä olento vaikutti terveellisesti
Kurttiin, jolla oli haaveileva luonne ja vilkas mielikuvitus.
Henningin tunteet olivat syvät ja voimakkaat, mutta hän hallitsi niitä täydellisesti. Ainoastaan musiikissa laski hän ne valloilleen, ja ehkä juuri sen vuoksi hän tempasi kaikki kuulijat mukaansa.
Vaikka Henning jossain määrin arvasikin ystävänsä tunteet kauniiseen
Dagmariin, ei hän ollut niistä tietävinäänkään.
Hän oli kesällä jonkun aikaa Vesterlångassa ja tutustui vielä läheisemmin Warenheimin perheeseen, kuin viime kerralla. Mitään arvonimiä ei enään käytetty ja hän oli pappilassa aivan kuin kotonaan.
Eva oli ihastuksissaan. Hän ei ollut unohtanut ystäväänsä niinä kolmena vuotena, jotka olivat kuluneet hänen viime käynnistään, ja usein oli Henning Upsalaan saanut häneltä iloisia kirjeitä, kirjoitettuna suurella, pyöreällä, lapsellisella käsialalla. Saatuaan hänen vastauksensa, oli Eva tanssinut ja hyppinyt ilosta, selittäen, että Henning oli paljon parempi kuin Kurt, joka vaan kirjoitti äidille. Kun hän sitten tuli, ei hän saanut rauhaa, ennen kuin Henning oli saanut kuulla, kuinka hän oli edistynyt soitannossa. Kun Henning kehui häntä, rohkaisi hän itsensä ja pyysi saada laulaa kaikki pienet laulut, jotka oli oppinut, ja näyttää hänelle taulun, jonka hän oli piirtänyt aivan omintakeisesti. Vihdoin täytyi äidin kehoittaa häntä jättämään Henning rauhaan, eikä aivan väsyttämään häntä. Eva katsoi häneen ja huomautti:
"Ei hän ollenkaan näytä väsyneeltä, äiti." Sitten jatkoi hän aivan tyynesti lapsellisia laverruksiaan.