"Niin, en minäkään, niin paatunut syntinen kuin olenkin, uskaltaisi laskea niin rohkeita sukkeluuksia Hänen kustannuksellaan, tuolla ylhäällä", vastasi toinen.
* * * * *
Muutamia päiviä sen jälkeen lähti Kurt kustantajan luo käsikirjoituksineen. Käsi laskeutui hänen olkapäälleen ja kun hän kääntyi katsomaan seisoi hän kasvoista kasvoihin Henning Svenniuksen kanssa, jota hän vähimmin kaikista nyt olisi tahtonut kohdata. Viime aikoina oli hän karttanut tätä ystäväänsä, jonka paljas ulkomuoto vaikutti häneen tuskallisen moittivasti.
"Siitä on kauan, kuin viimeksi olemme tavanneet toisiamme. Miten voit?" kysyi Svennius tavallisella sydämellisellä tavallaan, eikä ollut huomaavinaan alakuloisuutta, joka kuvastui. Kurtin kasvoilla.
"Huonosti tietysti, sinun kannaltasi katsoen", vastasi tämä lyhyesti.
"Ja mihin riennät sinä nyt sellaisella kiireellä", jatkoi Svennius.
"Kustantajalle."
"Vai niin, uuden käsikirjoituksesi kanssa? Kuulin erään kertovan siitä eilen, joka on kuullut sen."
Kurt loi hätäisen, epäluuloisen syrjäkatseen ystäväänsä, jonka kasvojenilmeet eivät kuitenkaan ilmaisseet mitään.
"Sinä tietysti tuomitset sen?" lausui nuori runoilija uhkamielisesti.