"Oh, älä vaivaa itseäsi minun tähteni, minä menen heti taas, kunhan olen kuullut arvostelusi."
"Se vie aikaa. Jos sinä menet, luulen minä, että sinä pelkäät minua."
Kurt mutisi jotakin, että taitaa niin ollakin, mutta istuutui kuitenkin keinutuoliin. Svennius toimitti tulta uuniin; nuo kaksi nuorta miestä istuivat ääneti niin kauan kuin siivoojatar sytytti sen ja vielä hetkisen sen jälkeenkin, kun hän jo oli mennyt.
"No, mitä sanot työstäni", kysyi Kurt.
"Minun mielestäni pitäisi sinun muuttaa sen nimi. 'Vapaus' ei juuri sovi yhteen sisällön kanssa."
"Arvostelusi alkaa ainakin alusta", sanoi Kurt nauraen. "Miksi sinä sitten tahtoisit kutsua sitä?"
"Pikemmin 'Orjuudeksi'. Se olisi lähempänä totuutta."
"Mitenkä niin?" kysyi Kurt, joka oli valmistautunut kuulemaan kaikkia
Henningin väitteitä, olematta millänsäkään.
"Minä ymmärrän mitä sinä tarkoitat kirjallasi. Sen saattaa selvästi huomata. Sinä väität, että ihminen tulee vapaaksi irtautuessaan kaikista uskonnon, siveellisyyden ja velvollisuuden siteistä. Omatunto ei ole muuta, kuin sellaista levottomuutta, jota sellainen sielu tuntee, joka ei ole vielä vapautunut, mutta joka on ruvennut taistelemaan perittyjä ennakkoluuloja vastaan, se on painajainen, joka kiusaa nukkuvaa juuri kun hän on heräämäisillään. Heti kun hän on saanut silmänsä auki, hymyilee hän kiusaajalleen, joka on paennut yön unien kera, samoinkuin sumu pakenee aamuaurinkoa."
"Sinun teoksesi on nerokas; siitä huomaa, että jokainen rivi on hengen innostuttama, mutta ei Jumalan hengen vaan Hänen vastustajansa. Kappaleen päähenkilö on suuremmoinen saatanallisessa uhkamielisyydessään. Hänen persoonallisuutensa viehättää ja tapahtumain kulku on mukaansa tempaavaa. Lukijan valtaa sellainen tunne kuin valtaa sen, joka seisoo syvyyden partaalla ja katselee ammottavaan kuiluun: tekee mieli heittäytyä sinne ja hukkua. Sinä et tee syntiä alhaiseksi ja kurjaksi, vaan suuremmoiseksi ja yleväksi ja esität syntisen vapaudensankarina, ja juuri sentähden tulee sinun kirjasi tekemään mitä vaarallisimman vaikutuksen."