"Mutta sokeudessasi annoit sinä teoksellesi nimen 'Vapaus'. Me emme tule vapaiksi irtautumalla kaikista siteistä ja tekemällä sitä mihin himo ohjaa. Jos ei ihminen anna Jumalasta alkujaan olevan henkensä hallita muuta olentoaan, vaan antaa lihallisen luontonsa saada vallan jumalankuvan yli sydämessään, joutuu hän mitä alhaisimpaan orjuuteen, eläimellisyyteen ja syntiin. Siten käy jokaiselle, joka menettelee sinun kirjasi opetuksen mukaan."
"Niin, jos jotakin sellaista kuin synti on olemassa", sanoi Kurt. "Kirjani mielii olla totuuden taistelija, joka on vapauttava ihmiset sellaisen Jumalan alentavasta orjuudesta, jota ei luultavasti ole olemassa muualla kuin teologien opinkappaleissa."
"Luuletko sinä siten tekeväsi ihmiskunnalle palveluksen? Oletko nähnyt kenenkään, joka todella uskoo Jumalaan ja elää hänessä, olevan sentähden onnettoman? Katsoppas esimerkiksi äitiäsi. Jos niinkin olisi, että Jumala, jota hän palvelee, olisi vaan mielikuvitus, luuletko että hän tulisi onnellisemmaksi, jos hän tulisi huomaamaan tämän? Jos niin on, ettei ole mitään Jumalaa, eikä elämää tämän jälkeen — sillä sehän käy myöskin ilmi kirjastasi — niin mitä se tekee, jos ne, jotka uskovat siihen, saavat uskoa siihen kuolemaan asti?"
"Minun kirjani ei ole niille, joka ovat onnellisia uskossaan, vaan niille, joiden mieliä se painaa kuin kahle, niille, joiden vapaata tahtoa sitovat ahtaat opinkappaleet tuomiosta ja rangaistuksesta", sanoi Kurt synkästi.
"Sinä ajat siis omaa asiaasi ja suuntaat kärjen omaa omaatuntoasi kohti. Mutta jos nyt ne ahtaat opinkappaleet sisältävät totuuden ja sinun vapauden-evankeliumisi on valhetta, miten käy silloin niille, jotka kuuntelevat sinua, ja sinulle, joka johdat heitä harhaan?"
"Minua et sinä peljätä puheellasi helvetistä ja rangaistuksesta", huudahti Kurt säkenöivin silmin. "Minä olen valmis viimeiseen asti uhmailemaan kostonhaluista Jumalaa! Jokainen oman arvonsa tunteva ihminen kieltäytyy polvistumasta hirmuvaltiaan eteen!"
"Niin, minä voin ehkä uskoa sinua, että voit uhmailla Jumalaa Hänen opintokappaleissaan ja rangaistuksessaan, mutta voitko sinä uhmailla häntä Kristuksessa? Voitko sinä nähdä Häntä ihmiseksi tulleena sinun tähtesi kantamassa kuolontuskassa sinun ja sukusi kirousta? Voitko nähdä hänet, kun Hän, sovittaakseen ne synnit, jotka Hänen pyhyytensä tuomitsee, astuu itse alas kärsimykseen, jonka syvyyttä ei ihmisajatus ole mitannut, voitko nähdä hänet silloin ja kuitenkin purra hampaitasi raivosta hirmuvaltiaalle?"
Henning puhui tyynesti, mutta hänen hiljainen äänensä värisi syvästä liikutuksesta.
"Nuo ovat kaikki taruja, opinkappaleita, ihmismietteitä", mutisi Kurt.
"Ja sinä uskot, että ihmiset olisivat voineet keksiä jotakin niin jumalallista, kuin Kristuksen ilmestyminen maailmaan? Sinä olet niin lapsuudestasi asti perehtynyt siihen kertomukseen, että sinä et huomaa, kuinka äärettömän paljoa korkeammalla se on kaikkia ihmisajatuksia. Koeta jos voit käsittää näiden sanojen syvää merkitystä: 'Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa'. Inhimillinen järki ei voi käsittää tätä ijankaikkisen rakkauden syvyyttä ja vielä vähemmin voi se keksiä jotain sellaista, mutta usko käsittää sen ja elää siitä. Ja se, joka uskon katseella on nähnyt Jumalan Kristuksessa ja jonka Hän on vetänyt luokseen sanomattoman rakkautensa voimalla, tietää, että jos hän uhkamielisesti kääntyisi pois tästä pelastavasta rakkaudesta ja halveksisi sitä, ei mikään rangaistus olisi hänelle liian suuri, mitään saatanallisempaa ei hän voisi ajatella. Varo, Kurt, viettelemästä ainoatakaan, joka uskoo Kristukseen, vaikka hänen uskonsa tuottaisikin hänelle enemmän pelkoa kuin iloa."