Hän oli tehnyt koko joukon velkoja. Kotoa saadut varat eivät olleet aijotut käytettäviksi hurjisteluihin. Oli välttämätöntä alkaa uutta elämää. Hän rupesi jälleen harjoittamaan laiminlyötyjä opinnoitaan ja koetti vetäytyä syrjään turmiota tuottavista huvituksista, jotka olivat hurmanneet hänet. Mutta ei ole helppo kohota ylös loasta, kun kerran on vajonnut siihen. Suo vetää puoleensa. Sen sai Kurt kokea, mutta hän teki kuitenkin tarmokkaita ponnistuksia kohotakseen. Itsekunnioitus oli herännyt, hän ei tahtonut sortua.
Huolimatta ulkonaisesta muutoksesta parempaan päin, pysyi hänen sielunsa kuitenkin synkkänä ja ristiriitaisena. Aina siitä asti, kun hän oli hävittänyt lempiteoksensa, ei hän ollut voinut runoilla riviäkään. Tuntui ikäänkuin hänen runottarensa olisi poistunut hänen luotaan, kostoksi häpeästä, joka oli häntä kohdannut.
Dagmar Rencronaa ajatteli hän harvoin. Myrkylliset keinot, joita hän oli käyttänyt voidakseen unohtaa, näyttivät tehneen tarkoitetun vaikutuksensa.
21.
Korkeitten tammien oksat ja lehdet muodostivat varjotäpliä Bergsjöholman puiston auringonpaisteiselle nurmikolle, missä lawn-tennis peli oli täydessä käynnissä. Pallot lensivät nopeasti edestakaisin verkon yli. Nuoret naiset vaaleissa kesäpuvuissaan ja nuoret urheilupukuiset herrat koettivat kilvan miellyttää toinen toisiaan, kehittäen pelissä taitavuuttaan, ketteryyttään, voimaansa taikka sulouttansa, aina miten milloinkin sopi.
Robert Rencrona, jolla oli toimi lähetystössä Pariisissa, oli paraikaa kotona lyhyellä lomalla. Hänen hoikkaa, reipasta vartaloaan verhosi valkea villapuku ja hänen jokainen liikkeensä ilmaisi arvokasta hienoutta. Kalpeilla, säännöllisillä, kuvankauneilla kasvoilla oli hillitty ilme, joka ei milloinkaan ilmaissut niitä tunteita ja liikutuksia, jotka liikkuivat tuon nuoren miehen sielussa. Hänestä sanottiin, että hän oli kyvykäs valtiomies.
Nyt oli hän pelkkää kohteliaisuutta vastapelaajaansa kohtaan ja koetti kaikin voimin säästää häneltä pienimmänkin vaivan. Hän pelasi äärettömän hyvin, koettamatta kuitenkaan herättää sillä huomiota. Tyynesti keskustellen lähellä olevan kanssa, heitti hän ikäänkuin sivumennen takaisin konstikkaimminkin lähetetyt pallot.
Dagmar pelasi toisella puolen nuoren kreivi Zonan kanssa, joka innokkaasti ihaili häntä.
Robert tarkasteli salaa sisartaan. Tämä oli hänen mielestään muuttunut sen jälkeen kun he viimeksi olivat nähneet toisensa, ja hän mietti, mikä siihen mahtoi olla syynä. Hän oli kaunis ja miellyttävä kuten ennenkin ja jokaisessa liikkeessä oli tuota entistä itsetiedotonta kuningatarmaisuutta, mutta hän ei kuitenkaan ollut sama Dagmar, josta veli oli eronnut. Hänen keskustelussaan, naurussaan ja hymyilyssään oli jonkinlaista välinpitämättömyyttä, josta saattoi aavistaa, ettei hänen sielunsa seurannut mukana. Suurten loistavien silmien katse oli rauhaton ja levoton. "Mikä mahtanee rasittaa hänen sydäntään, ei suinkaan se vaan liene onneton rakkaus", ajatteli Robert.
Kun hän kerran oli kahden kesken äidin kanssa, johti hän keskustelun sisareensa.