"Pitääkö minun, tullakseni joksikin, lähteä Hirvenhovista pois vai jäädä tänne?"
Elisan katse välähti kirkkaammaksi. "Teidän pitää lähteä", kehoitta hän.
"Tahtoisitteko siis niin mielellänne päästä minusta?" kysyi tohtori teennäisellä surulla, sillä hän kyllä ymmärsi hyvin, mitä Elisa oli tarkoittanut.
"Haluaisin kerran nähdä teidät sinä miehenä, jommoiseksi te saattaisitte tulla", vastasi Elisa. Hän puhui hellästi, mutta samalla kehoittavasti.
"Ja jos kerran sellaisena palajaisin, niin…?" virkkoi tohtori silmissä kiihkeä kysymyksen ilme. Kaikki tulisi riippumaan Elisan vastauksesta.
Elisa vapisi edesvastuun tunnossa, mutta samalla sydän riemuitsi.
"Silloin…", alkoi hän vastata, mutta vaikeni äkkiä. Vielä ei ollut aika enempää ilmaista. Hän jäi tuokioksi seisomaan ja lähti sitten pois lausettaan lopettamatta.
Tohtori Hessel jäi ääneti paikalleen.
Jalona, ylevänä, kuin oman sisäisen tunteensa kirkastamana oli Elisa seisonut hänen edessään. Ainoan pienen sanan oli hän vastaukseksi antanut, mutta se sana sisälsi ehdollisen lupauksen. Tuntui kuin olisi hän tällä hetkellä saanut katsahtaa Elisan sielun sisimpään.
Jo samana päivänä ilmoitti tohtori Hessel aikovansa lähteä Tukholmaan opintojaan täydentämään, voidakseen tulla kotimaiseksi lääkäriksi. Tämä uutinen sai kaikki hämmästymään. Majuri pahastui ja alkoi luetella lukemattomia esteitä. Kristiankin asettui vilkkaasti vastarintaan; mutta tohtorin lujaan päätökseen raukesivat kaikki vastaväitteet.