Pikku Sven istui äidin vuoteen ääressä. Mari koetti puoleksi väkisin, puolesi houkuttelemalla saada hänet pois, mutta Sven ei tahtonut lähteä.
"Sven!"
Äiti kutsui! Mari laski pojan ja kääntyi ikkunaan päin kyyneleitään salatakseen.
Pikku Sven kapusi jakkaralle ja kumartui lähemmäksi äitiä, hän ymmärsi, että äiti varmaan mieli sanoa hänelle jotakin. Kuolevan ääni oli niin heikko, että poika oikein henkeään pidättäen ponnisteli sitä kuulemaan. Niin lapsi kun Sven olikin, käsitti hän hyvästi hetken tärkeyden ja että äidin sanat olivat tarkalleen muistiin painettavat.
Nyt oli Elisan mieli rauhoitettu. Sovinnonviesti oli saapuva Alfredille sittenkin, vaikkei hän Elisan eläessä ennättäisi kotiin palatakaan.
Voimat vähenivät vähenemistään, mutta vielä toimi ajatuskyky vireästi.
Yhä lähemmäksi joutui suuri hetki.
Tärkeissä elämänkäänteissä on meillä tapana katsoa sekä menneihin että tuleviin; edellisille jätämme hyvästi, jälkimmäiset lausumme tervetulleiksi. Tällä hetkellä näki Elisa kuluneen elämänsä päättyneenä kokonaisuutena. Pääsisältönä siinä oli ollut Jeesuksen uskollinen rakkaus; se nytkin kaikkein selvimmin loisti hänen sielunsa silmään. Jeesus ei häntä nytkään hylkäisi. "Jeesus Kristus eilen ja tänäpänä ja myös iankaikkisesti." Kuinka tervehti hän tulevia tapahtumia? Hyvillä päätöksilläkö? Oi, ei suinkaan, hänellä oli monin verroin parempaa: hänellä oli Herransa ihanat lupaukset. Ei ollut kuolinvuoteen ääressä ketään, joka olisi hänelle niistä muistuttanut, mutta ne olivat hänen syvimpään sydämeensä kätkettyinä. Varsinkin säteili yksi niistä muita kirkkaampana hänelle hänen kuolonalhoon astuessa. Se kuului: "Totisesti, totisesti sanon minä sinulle, tänäpäivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
"Äiti!"
Svenin ääni ilmaisi mitä suurinta kummastusta. Hän seisoi yhä vieläkin äitiä kohden kumartuneena odottaen, että äiti puhuisi. Mutta äkkiä oli hän nähnyt ihmeellisen loisteen laskeutuvan äidin kasvoille, ja senjälkeen oli kaikki niin hiljaista. Sven vaan odotti, että äiti heräisi, avaisi silmänsä ja hymyillen kertoisi, että kaikki kivut ja tuskat jo olivat loppuneet. Ihan terveeltä näytti äiti siinä maatessaan.
Ovi avattiin. Kristian ja Eedit astuivat sisään kalpeina levottomuudesta. Heti saatuaan sanoman onnettomuudesta olivat he antaneet valjastaa hevosen ja täyttä laukkaa ajaneet Hanninkylän metsän halki, mutta jo ensi vilahdukselta Elisan kalpeihin, valkeutta säteileviin kasvoihin, huomasivat he myöhästyneensä.