"Mutta, ellei hän hoida tehtäviänsä, pitäisi kai hänen saada ero", arveli maisteri.
"Pitäisi kai", myönsi majuri, "mutta, koira vieköön, kuka hänet erottaa? Minä ainakaan en voi. Kerran siitä jo hänelle puhuinkin ja silloin puhkesi hän niin pahanpäiväisiin parkuihin, että heti peruutin uhkani. Kaiketi hän Hirvenhovissa pysyy, kunnes jompikumpi meistä kuolee, ja pysyköön, en minä sitä pahoittele. Meillä on toisinaan hyvin hupaista yhdessä; usein menen työmaille vaan kuulemaan hänen kaskujaan. 'Ei niin pahaa, ettei hieman hyvää', sanoo sananlasku, ja ainakin on voudillani se hyvä puoli, että hän houkuttelee minut tavallista tiheämmin työmailla käymään."
"Mutta ei sellainen silmälläpito suinkaan paljon maksa, kun isä istuu koko ajan vain hänen kaskujaan kuunnellen", huomautti Torvald nauraen.
"Kas poikaa, alatko viisastella?" sanoi majuri, tekeytyen pelottavan näköiseksi.
Torvald ei ollut millänsäkään.
"Mutta, isä", sanoi Elisa, "mahdotonta on sallia Anderssonin jatkaa nykyistä elämäntapaansa".
"Ja miksi ei se kävisi laatuun?" kysyi majuri hiukan kärtyisesti. Häntä vaivasi yleensä kaikenlaiset muutokset, varsinkin silloin, kun häntä itseänsä vaadittiin ryhtymään uudistusten toimeenpanemiseen.
"Hän on alkanut juoda, Isä. Ehkä olisi apua siitä, jos asettaisit raittiuden hänelle toimessa pysymisen ehdoksi."
"Saarnaa sinä hänelle ehdotonta raittiutta, ystäväiseni. Jos minä siihen rupeaisin, saattaisi hän minulle vastata: 'Lakaise ensin oma kynnyksesi, ukkoseni'."
"Tänään hän myöhästyi pellolta siitä syystä, että eilen oli juopotellut."