"Ainakaan en minä vastaan pane", sanoi majuri. "Hän on sitäpaitsi lääkäri, ja minä olen viime aikoina ollut hiukan heikonlainen. Pitäisi hankkia lääkäri. Mahtaisiko hän suostua rupeamaan siihen toimeen?"
"Ehkei sitä juuri kävisi ehdottaminen", arveli Kustaa Aadolf.
"Miksei?" kysyi Irene vallattomasti.
"Vai olisiko se sinusta sopimatonta? Mitä vielä, kyllä minä valvon
Elisan puolesta."
"Vai sinä, pikku veitikka", sanoi Kustaa Aadolf leikillä näpäyttäen häntä sormellaan sekä nenälle että suulle.
"Mitä siihen asiaan tulee, niin minähän saattaisin tässä valvojasta käydä", sanoi Silla-täti, jota tuuma miellytti, sillä senkautta saisi hänkin tilaisuuden joka päivä luetella kipujaan lääkärille.
"Et toki, Silla-täti, sinä et ole naimisissa ja tarvitset sentähden itse valvojaa, minä rupean siksi, minä, joka ainakin olen kihloissa", lasketteli Irene vallattomasti tekeytyen arvokkaan näköiseksi.
"Totta puhuen, eiköhän se sentään kävisi laatuun?" sanoi majuri innostuneena äkkipikaiseen tuumaansa. "Tietäneekö kukaan, mistä hän on kotoisin ja missä ammattiaan harjoitellut?"
"Kaikkialla eikä missään", vastasi Kustaa Aadolf. "Äskettäin teki hän minulle selkoa elämänsä kirjavista vaiheista. Jo poikana lähetettiin hän merille, mutta jonkun vuoden kuluttua hän eräässä amerikkalaisessa satamassa karkasi laivastaan. Raatoi sitte aikansa tavallisena työmiehenä, kunnes sai lukemisen halun. Silloin kääntyi hän isänsä puoleen, jolle ei vuosikausiin ollut mitään kirjoittanut, anoi anteeksi tekonsa ja pyysi rahaa aloittaaksensa elämänsä uudelleen. Isä auttoi ja hän rupesi lukemaan oikein todenteolla, valmistuen pian ylioppilastutkintoon. Senjälkeen luki hän lääketiedettä, toimi aikansa lääkärinä, kyllästyi siihenkin ja matkusti viimein kotimaahan takaisin. Isä on hiljattain kuollut ja ainoana perillisenä on tohtori Hesselillä nyt yltäkyllin sekä rahoja että aikaa levähtääkseen."
"Eipä tuo juuri mikään suosituslause ollut", huomautti Helmer Broo.