"Amerikkalainen lääkäri!" huudahti Silla-täti päätään pudistaen. Nähtävästi ei hänelläkään enää ollut halua uskoa kalliita kipujaan moisen lääkärin huostaan. Mutta majuri rupesi vaan sitä suuremmalla innolla mielituumaansa kannattamaan, sillä äskeiset tiedonannot tekivät hänen mielestään sen toteuttamisen mahdolliseksi.
"Oivallinen asia kerrassaan! Koska hän on koditon ja viraton, niin asettukoon sitä paremmalla syyllä tänne perhelääkäriksi."
"Mitä Elisa siihen sanoo?" kysyi Irene.
"Hevoset ovat jo aikoja sitten olleet valjaissa, emmekö kohta lähde?" kysyi Elisa, joka koko ajan oli seisonut ikkunan luona katsellen pihalle.
"Kuule, Irene", sanoi hän, "suostuisitko tällä kertaa Helmerin kanssa ajelemaan isoissa vaunuissa, joissa isä ja Silla-tätikin ajelevat, jotta Kustaa Aadolf ja minä saisimme pitää kiessit?"
Hän katsoi Ireneen niin kauniin rukoilevasti, että tämä ensin vähän epäröityään kuitenkin suostui.
"Toivon, että pian saat ajella jonkun muunkin kuin veljesi rinnalla", lisäsi hän.
"Mitä loruilet sinä vallaton?" sanoi majuri leikkisästi nipistäen Ireneä korvasta. "Ole sinä vähemmän tuikea sisarellesi, pikku tytönheilakka! Tiedä, että Hirvenhovin ruhtinatar saisi vaikka joka sormenpäälleen niitä, jotka parhaimpana onnenaan pitävät saada hänen kanssaan kaksin ajella."
Pappilassa sai Elisa, kuten useasti ennenkin, tohtori Hesselin pöytänaapurikseen. Eikä se hänelle yhtään vastenmielistä ollut. Hän koetti aina tutkia, mitä maata kukin ihminen oli, joka hänen tielleen sattui, mutta tuosta tohtori Hesselistä ei hän selville päässyt. Hän oli erilainen kuin muut ja miellytti senvuoksi Elisaa.
Puolisen jälkeen alettiin salissa soitella. Muuan Bergsjön tehtaan konttoriapulaisista lauloi rovastin vanhimman tyttären säestykseen.