"Herra siunatkoon jumalanpalveluksesi tänään, rakkaani", toivotti Elisa hartaasti.
Kustaa Aadolf katsahti häneen ja huomasi hänen silmänsä kosteina säteilevän.
"Elisa, mikähän meille neuvoksi tulisikaan, jos Herra meihin nähden menettäisi kärsivällisyytensä yhtä helposti, kuin me sen menetämme muihin nähden? En tosiaankaan ymmärrä, miten Herra saattaa heikkouksiani kärsiä. Mutta tunnen, että Hän sen sittekin tekee. Rakas Herrani!"
Vaikka syvintä nöyryytystä tuntien oli hän kuitenkin ylen onnellinen, niin onnellinen kuin ainoastaan se saattaa olla, joka tietää ansiotta saaneensa Jumalan suuren armon ja rakkauden osakseen.
Heti aamiaisen jälkeen ajelivat muut kirkkoon, mutta Kustaa Aadolf yksin suuntasi kulkunsa Hanninkylän metsään päin kuuliaisena Herran käskylle: "mene ensin sopimaan veljesi kanssa!"
Kävelemisestä nauttien asteli hän reippain, pontevin askelin eteenpäin hengittäen täysin siemauksin havumetsän raitista tuoksua keuhkoihinsa. Sen ohella hän sydämessään peittelemättä haasteli kaikki Hänelle, joka on sekä ihmisen että luonnon Herra.
Bergsjön tehtaalle tultuaan hän heti kysyi tohtori Hesseliä, ja hänelle neuvottiin missä tämän huone oli. Tohtori ei ollut vielä pukeunut. Toisinaan juolahti hänen päähänsä nukkua puolille päiville asti, mutta vaadittaessa voi hän nousta keskiyölläkin, ilman että kukaan saattoi mitään erotusta hänessä huomata.
"Sisään!" huudahti hän kuultuaan lyhyen rohkean koputuksen ovelleen.
Näin ei kukaan talonväestä koputtanut.
Tohtori ei senvuoksi suuresti hämmästynytkään, kun Kustaa Aadolf astui sisään.
"Tuletko jatkamaan helvetti-kysymyksen pohtimista?" kysyi hän. "Ole toki armelias ja säästä se edes viileämpään vuodenaikaan. Silloin saattaa olla terveellistäkin kuulla puhuttavan tulenhelteestä, mutta nyt, auringon paahteessa…"