Hän ei lausettaan lopettanut, vaan sukelsihe suin silmin pesuvatiinsa polskuttaen kuin virtahepo. Kustaa Aadolf hymyili ja odotti, kunnes peseminen oli suoritettu ja tohtori puhdistanut korvansa saippuavaahdosta.
"En tullut helvetistä pulmakseni", sanoi hän, "tulin sinulta anteeksi pyytämään".
"Vai niin, anteeksi! Mistä? Siitäkö, että eilen tuomitsit minut helvettiin."
"Sitä en tehnyt."
"Et tosin sanoilla, sen minäkin myönnän; mutta olihan tarkoitus hiukan siihen tyyliin."
"Anna anteeksi pikaisuuteni!"
"Mitä joutavia! Siitä en ollut millänikään."
"Sen kyllä uskon; mutta joka tapauksessa tein väärin, kun vihastuin ajaessani lempeän Mestarini asiaa. Älä kristillisyyttä minun käytökseni mukaan tuomitse, Hessel. Minä niin usein häpäisen rakkaan Vapahtajani opin."
Tuo nuori mies puhui niin avomielisesti ja nöyrästi, että iva haihtui tohtorin huulilta.
"Kunpa vaan kaikki sinun laillasi kristinopin häpäisisivät, niin…", sanoi hän melkein sydämellisesti ja antoi Kustaa Aadolfille kätensä. "Rehellistä haaveilijaa aina kunnioitan, jos kohta hänen haaveilleen hymyilen."