Oliko Elisa lukenut hänen kirjeensä? Mahtoiko hän nyt hyvinkin ankarasti tuomita Helmeriä? Mutta eihän Helmer voinut asialle mitään, ei kerrassaan mitään!
Miks'ei kumpainenkaan sisaruksista hänelle ollut sanaakaan kirjoittanut? Ehk'ei hän heistä ollut sitä ansainnut. Jos Irene todellakin olisi häntä rakastanut, niin tuskin olisi hän hänestä tällaisella vaiteliaalla vihamielisyydellä tahtonut erota. Ja Elisan, jolla oli suuri sielu, olisi pitänyt ymmärtää häntä, ymmärtää, että Helmerin ennen kaikkia piti olla suora sekä itselleen että muille. Mutta Elisa kohtelee häntä, kuin olisi hän tehnyt suuren vääryyden.
Hän tunsi vastustamattoman halun todistaa syyttömyytensä varsinkin Elisalle ja istahti heti kirjoittamaan hänelle pitkää kirjettä. Se uhkui lämpöä, joka ei kuitenkaan Ireneen ulottunut, vaikka kirjoittaja tarjousikin pitämään Irenelle kerran tehdyn lupauksensa, jos vaan Elisa niin tahtoi. Hän jätti kohtalonsa Elisan käsiin; Elisa saisi määrätä, mitä hänen tuli tehdä.
Kirjoitettuaan kirjeen läksi Helmer ulos ja pisti sen lähimpään postilaatikkoon.
Hänen tätä tehdessään sattui Kustaa Aadolf paikalle… Ja juuri häntä ei Helmer olisi tahtonut tällä hetkellä tavata.
"Kirje Irenelle, kas niin", virkkoi Kustaa Aadolf, mutta kävi äkkiä vakavaksi tarkemmin silmäiltyään ystäväänsä.
"Mitä? Onko jotain ikävää tapahtunut?"
"Onhan, sellaista, joka ehkä riistää minulta sinun ystävyytesikin."
Kustaa Aadolf loi häneen tutkivan katseen.
"Kenelle oli kirje?" kysyi hän äkkiä.