"Oletko myös ajatellut edesvastaustasi tässä?" kysyi hän. "Irene ei kestä tätä. Hän sairastuu, hän, joka on niin tunteellinen!"
Helmerin mieltä kouristeli, mutta näköjään pysyi hän tyynenä.
"Mitä tahdot, että minun pitää tekemän? Enhän voi valheessa elää."
"Älä joutavia!" sanoi Kustaa Aadolf keksimättä mitään parempaa vastausta toisen intomielisiin sanoihin.
"Et tiedä, mitä vaadit minulta", jatkoi Helmer. "Avioliitto ilman rakkautta heikentäisi minussa siveellisen tarmon ja lamauttaisi minun omaa kehittymistäni…"
"Vai niin, omaa kehittymistäsi siis ensi sijassa ajattelet välittämättä montako särjettyä ihmissydäntä se maksaa", vastasi Kustaa Aadolf paheksuen.
Helmer ojensihe suoraksi. Tuntui ikäänkuin olisi jotakin hänen sisässään murtunut.
"Et saata arvatakaan, miten kovasti jokainen sanasi minuun koskee", sanoi hän. "Kärsin jo kylliksi niitä paitsikin. Mahdoton oli minun menetellä toisin. Ja onko se niin ankarasti tuomittava, että uskalsin Irenelle totuuden ilmaista?"
Hänen äänensä surullinen sävy lievensi Kustaa Aadolfin suuttumusta, joka ei koskaan muutenkaan kauvan kestänyt.
"Asian tuomittava puoli on siinä, että sinulla piti oleman sellainen totuus Irenelle ilmaistavana", sanoi hän hetken jälkeen.