Ehdottomasti käänsihe Elisa taaksepäin ja huomasi silloin, että tohtori hymyili. Hän kysyi syytä siihen.
"Minua ihmetyttää, että te, joka olette niin reipas ja luonnollinen, olette niin suuressa määrin mystillisyyteen taipuva", vastasi tohtori ilmaisematta Elisalle, mitä äskettäin oli ajatellut.
"Mystillisyyteen! Kuinka niin?"
"Se todellinen elämä, josta äsken puhuitte, on sittekin varsin epätodellista. Ken sitä oikein ymmärtänee."
"Se joka sitä elää", vastasi Elisa. "Entä se poloinen, joka sitä ei elä? Miten hän siihen pääsee?"
"Samalla lailla kuin ruumiilliseenkin elämään, — syntymällä", vastasi
Elisa. "Oletteko lukenut Jesuksen sanat Nikodemukselle?"
"Olen: 'Tuuli puhaltaa, kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, ja et tiedä kusta hän tulee, taikka kuhunka hän menee.' Se on minusta tosi sana!"
"Näin on jokainen, kuin Hengestä syntynyt on", lisäsi Elisa.
"Tietänevätkö ne Hengestä syntyneet usein itsekään, mistä tulevat ja minne menevät. Ainakin ne usein tuntuvat varsin hölmistyneiltä."
"Jos heidän elämänsä vaan on oikein todellista Hengen elämää, niin ne sen kyllä tietävät. Jumalasta ovat tulleet ja Häneen taas palajavat".