"Mitä sitte tarkoitat?"
Kustaa Aadolf loi häneen avomieliset siniset silmänsä. Joka kerta, kun tohtori Hessel sattui niihin katsomaan, luuli hän näkevänsä heijastuksen siitä, mitä etsi.
"Mitäkö tarkoitan?" toisti tohtori hajamielisenä. "En kerrassaan mitään. Minussa on, näetkös, liiaksi sappea, minun täytyy saada se purkaa jonkun päälle, ja koska katson sinut kyllin vahvaksi ryöppyä kestämään, niin suuntaan sen sinuun. Siinä kaikki! Saattaa se tehdä sinulle hyvääkin keskellä kaikkia pyhän savun suitsutuksia, joita sinulle sytytetään."
"Kansa ei tule kirkkoon minua ihailemaan, vaan evankeliumin jano sen sinne vetää", vastasi Kustaa Aadolf.
"Näyttää todellakin kuin itse uskoisit, minkä sanoit", huomautti
Hessel, "sillä pöyhkeältä et juuri tunnu".
Vaikk'ei Kustaa Aadolf tohtori Hesseliä ymmärtänytkään, toivoi hän hänestä kuitenkin parasta ja huomattuaan saarnastuolista hänet kuulijainsa joukossa puhkesi hän äänettömään rukoukseen tuon miehen puolesta. Eikä hän hävennyt tämmöisenkään arvostelijan kuullen julistaa sitä yksinkertaista evankeliumia, joka on viisaalle hulluutta.
Pian olivat tohtori Hesselin tutkinnot suoritetut. Halu veti hänet väkisin Hirvenhoviin, mutta aluksi koetti hän sitä vastustaa. Elisasta erotessaan ja oltuaan hänen voimakkaan vaikutuksensa alaisena oli tohtori Hessel vakaasti päättänyt olla palaamatta takaisin, ennenkuin voisi saada omakseen sen uskon, joka Elisaakin elähytti. Sitäpä oli hän nyt etsinyt, väsyksiinsä asti etsinyt, mitään löytämättä. Mutta pitäisikö hänen nyt senvuoksi luopua Elisastakin, ainoasta hyvästään maan päällä? Yrittäköön hän yrittämistään nousta, ilman Elisaa ei hänestä kuitenkaan milloinkaan miestä tulisi. Elisahan se oli, joka hänet sai tällaiseen voimainponnistukseen, yksin hän voisi myös voimassa pitää alulle pantua parannusta. Pitäisikö hänen nyt kukistaa senkin vähän, mitä hänessä itsessään oli hyvää ainoastaan sentähden, että oli niitä, jotka eivät sitä korkeimpana hyvänä pitäneet? Elisa oli hänen jumalansa, ja Elisaa jumaloidessaan tuli hän ikäänkuin paremmaksi ihmiseksi. Eikö hän siis saisi sitä jatkaa, ainakin niin kauvan kun hän ei muuta jumalaa tuntenut.
Hän päätti uskoa lopullisen ratkaisun Elisan käsiin ja pakottaa hänet antamaan sellaisen vastauksen kuin hän, Hessel, tahtoo.
Olot näyttivät häntä suosivan. Hirvenhovin vanha piirilääkäri kuoli ja hänen virkansa julistettiin avoimeksi. Tohtori Hessel lähetti hakemuksensa. Jos asia nyt onnistuisi, tulisi hän asumaan Elisan läheisyydessä ja saisi tuon tuostakin Elisaa tavata. Aluksi ehkä Elisa häntä omantunnon epäilyksen tähden välttäisi, mutta ajan oloon ei se enää onnistuisi. Hän tiesi, että Elisa häntä rakasti ja hän uskoi rakkauden kaikkivaltaisuuteen.
Kahdeskymmeneskahdeksas Luku.