"Oletko mitään isälle puhunut?"
"En vielä; tahdoin ensin kuulla, mitä sinä arvelet."
"Isän suostumusta voisit mieluummin pitää Jumalan tahdon merkkinä kuin minun."
Pari päivää tämän jälkeen Irene esitti tuumansa isälleen. Ensin käänsi majuri koko asian leikiksi, mutta huomattuaan, että siinä oli tosi takana, hän nosti aika jyryn. Mutta se kiivaus millä hän toi esille kieltonsa, osoitti selvästi ettei hän juuri odottanut sen noudattamista. Hyvin tuntien heikkoutensa tahtoi hän estää kaikki houkuttelemis-yritykset ja purki vimmansa moisia mielenjohteita vastaan. Elisa koetti puhua Irenen puolesta, mutta silloin sai hänkin tuiskahduksen osakseen.
"Olet pilattu lapsi, sinä aina olet saanut tehdä oman tahtosi mukaan, mutta tällä kertaa ei isäsi ainakaan suostu hyppimään sinun pillisi mukaan. Aina te yksissä neuvoin asetutte vanhaa isäänne vastaan, mutta tälläpä kertaa tie nousee pystyyn."
Elisa, joka huomasi, miten tämä sanatulva Ireneä kiusasi, viittasi hänet menemään ulos, vaan jäi itse kestämään myrskyn loppu-puuskauksia.
Irene lähti puutarhaan. Olihan luonnollista, ett'ei isä häntä ymmärtänyt, sillä isältä puuttui kaikki lähestystoimen käsittämisen edellytykset. Mutta ei ollut Irene kuitenkaan ajatellut asian näin tyhjiin raukeavan. Hän oli pikemmin luullut, että Jumala tässä tekisi jonkun ihmetyön.
Ja nyt, ajatellessaan, että hänen näin piti jättää koko aikeensa, tuntui lähetystyö hänestä kerrassaan korvaamattomalta, niin ettei hän millään ehdolla voisi siitä luopua. Siihen kuuluva täydellinen uhrautuminen oli häntä niin miellyttänyt, ja hän piti elinehtonaan päästä kauvas pois, uuteen ympäristöön, suurelle työalalle vaikuttamaan. Ja nyt isän vastustus ajoi kaikki karille.
Saiko hän antaa isän itseään estää?
Jos Elisa tai Kustaa Aadolf olisi asettunut asiata vastaan, niin olisi hän siinä saattanut nähdä jonkunlaisen Jumalan viittauksen. Mutta isä! Kyllä Irene, kuten muutkin siskot, hellästi rakasti isäänsä, mutta piti häntä enemmän kilttinä armaana lapsena kuin isänä. Mitään kunnioitusta ei siinä rakkaudessa ollut, eikä koskaan olisi Irenen mieleenkään juolahtanut turvautua isän neuvoihin elämänsä tärkeimmissä asioissa. Eivät sitä olleet muutkaan siskot tehneet, miksi sitten hän? Mitä ajattelikaan Elisa, joka tässä asetti isän suostumuksen tärkeimmäksi ehdoksi ja Jumalan tahdon merkiksi?