"Sanohan, Irene, mikä viime aikoina on meidän väliimme tullut. Et ole minua kohtaan kuin ennen."
Irene ei vastannut mitään, pujotteli vaan lankaa neulan silmään täysin vajonneena tähän tehtävään. Elisa odotti, kunnes hän oli sen saanut toimitetuksi; mutta kun ei sittekään vastausta kuulunut, jatkoi hän:
"Luulet ehkä, että sinua tuomitsen sentähden, että lähetyshankkeesi kesken heitit, mutta sitä en ensinkään tee. Nyt ymmärrän hyvin, ett'ei se sinun kutsumuksesi ollut."
"En minä siitä…", vastasi Irene uutterasti ommellen.
"Vai luuletko, ett'en kihlaustasi hyväksyisi?" kysyi Elisa.
"Sinä halveksit minua sentähden. Tiedän, että sinun mielestäsi minulta puuttuu arvokkuutta, kun otin hänet, joka kerran…" Enempää ei hän saanut puhutuksi.
"Rakkaus on parempi kuin luonteen arvokkuus. Halveksisinko sinua sentähden, että hänelle anteeksi annoit!"
"Et ainakaan hyväksy menettelyäni, vaikka koetat sitä sietää", sanoi
Irene.
Elisa ei tietänyt mitä vastata, sillä Irene oli osannut ihan oikeaan.
"Myönnän, että olen levoton sinun puolestasi, mutta silti en sinua ensinkään moiti, enkä menettelyäsi ihmettele", vastasi Elisa.