"Sano, Elisa, tahtoisitko minun purkamaan kihlaukseni sentähden, ettei
Helmer minulle voi antaa sitä tukea, jota katsot minun tarvitsevan?"
"En toki."
"Miksi sitte teet minut levottomaksi?"
"Tahtoisin vaan, että käsittäisit vaaran, jott'et sekaantuisi hänen kummallisiin tuumiinsa."
"Siitä älä ensinkään huolehdi; ei hän minulle niistä paljon puhu, ja sitäpaitsi hän suuremmaksi osaksi uskoo Raamattua, joskin hän sitä muutamissa kohdin epäilee. Sinulla on väärä käsitys Helmeristä, Elisa."
"Irene, et saa uskoa, ett'en Helmeristä pitäisi, ja että sinua, menettelysi tähden, halveksisin", sanoi Elisa vetäen Irenen lähemmäksi itseään.
Irene lähestyi vähän vastahakoisesti.
"Onko oikein totta, mitä puhut", sanoi hän katsoen läpitunkevasti Elisaan. "Koko ajan olen sisimmässäni tuntenut, että minua halveksit, ja eihän sitä muuta sinulta tässä tapauksessa saattanut odottaakaan se, joka sinut oikein tunsi."
"Ehkä ensin vähän siihen suuntaan ajattelinkin", tunnusti Elisa, "mutta nyt en enää. Parempi on nöyränä pysyä totuudessa kuin olla ylpeä. Valheellisesti olisit menetellyt, jos olisit lähetysalalle antautunut huolimatta siitä, että halusi oli kylmennyt; olit nöyrä, kun Helmerin rakkauteen vastasit. Sen kaiken nyt huomaan. Annatko anteeksi, että liittoasi ensin hiukan halveksien ajattelin?"
Aina oli Irene helposti voitettu, niinpä nytkin. Hän kääri käsivartensa sisaren kaulaan.