Oli ihana ilta keskellä kesäsydäntä. Kaksi vanhinta lasta leikki pihalla, he tiesivät, että nyt piti olla hyvin kilttinä, isä kun oli niin sairas, eikä äidillä ollut aikaa heistä huolia. Pienin makasi kätkyessä kuistilla. Aurinko, joka aikansa oli lämmöllään ja valollaan lasta hellinyt, oli painunut mailleen. Kolakka iltatuuli sen herätti ja se alkoi kovasti itkeä. Vanhin sisar, viisivuotias Anni tuli kehtoa soutamaan ja veikkoa viihdyttämään. Kun ei sekään auttanut, käänsi hän lapsen toiselle kupeelle. Varsin tottuneesti ja taitavasti hän siinä menetteli nuoresta iästään huolimatta. Köyhässä mökissä ei ollut varoja hankkia lapsille nukkia. Pikku tytöllä ei ollut aikaa kehittää äidillisiä taipumuksiaan leikissä, tosielämä ne jo heti vaati palvelukseensa; niin pieni kuin Anni olikin sai hän jo autella äitiä nuorempien siskojen vaalimisessa. Mutta tällä kertaa ei näyttänyt Annin apu riittävän. Hän alkoi juuri juosta äitiä hakemaan, mutta pysähtyi samassa avosuin ja silmät suurina. Kaunis rouva, jonka Anni hyvin tunsi, astuskeli tietä pitkin ja kääntyi sisään veräjästä.
"Miten nyt on pikku veikon laita?" kysyi äskentullut kumartuen kehdon ylitse.
Pienoinen huusi vallan armottomasti. Elisa, sillä hän se oli, nosti lapsen kätkyestä ja alkoi sille puhella. Lapsi vaikeni ja rupesi käsillään haparoimaan hänen kultavitjojaan. Samassa ovi aukeni ja Signe tuli ulos.
"Kas, Elisa-neitiä!" virkkoi hän iloisesti. Vanhan tavan mukaan kutsuttiin tohtorinna Hesseliä usein vielä Elisa-neidiksi. Kansa oli oppinut häntä sen nimisenä rakastamaan, vaikea oli vaihtaa sitä uuteen.
"Puolipäivän aikaan kuulin mieheltäni, että täällä ovat asiat huonosti, ja sentähden tulin tänne teitä tervehtimään", sanoi Elisa osaa ottaen.
"Niin, Karlsson on kovin kipeä", sanoi Signe niin tyynesti, että outo sen helposti olisi voinut otaksua välinpitämättömyydeksi, mutta Elisa huomasi heti, että hän pohjalta oli tuskallisen levoton.
"Saanko mennä häntä katsomaan?"
"Tietysti saatte", vastasi nuori vaimo kiitollisesti.
Elisa aikoi panna lapsen kätkyeeseen takaisin, mutta Signe otti sen häneltä ja asetti sen Annin syliin. Elisa ihmetteli, mutta Signestä oli se aivan luonnollista.
"Mutta ei suinkaan Anni jaksa lasta pitää!"