"Jaksaa kyllä. Hänen täytyy siihen tottua."
Elisa taputteli tyttösen pehmeäsuortuvaista pellavapäätä ja heltyi nähdessään lapsen silmissä niin älykkään ilmeen.
Signe oli avannut oven ja seisoi häntä odottamassa. Elisa meni tupaan. Hän tapasi sairaan hyvin arveluttavassa tilassa, ja kovan kuumeen vallassa. Lääkärin määräykset kysyivät vaalijalta paljon voimaa.
"Kuinka sinä tässä enää jaksatkaan, Signe?" kysyi Elisa katsellen hänen kalpeita poskipäitään ja yövalvonnasta vertyneitä silmiään.
"Jaksan niin kauvan kun jaksan", vastasi Signe kansan naiselle ominaisella sitkeällä väsymättömyydellä.
"Eikö ole ketään, joka sinua auttaisi?"
"Kyllä Pekka Eerikäisen Hanna ja Haanpään torpan Emma täällä joskus ovat minua auttaneet, kun heillä vaan on aikaa ollut. Mutta nyt on sairas niin huono — — —"
— "ett'et tahdo uskoa häntä muiden hoitoon, kyllä ymmärrän", sanoi Elisa myötätuntoisesti. "Mutta sinä et jaksa, ell'et saa nukkua, ja tämä potilaan tila voi kestää vielä kauvankin."
Signe ei siihen mitään vastannut ja Elisa vaipui mietteihinsä.
"Tohtisitko nukkua, jos minä ensi yönä valvoisin sairaan luona?" kysyi hän.