"Herätä hänet ja sano hänelle, että lähdet minun kanssani. Riitta tekee kyllä sen, mitä tarvitaan."
"Mutta Riitta näytti niin tyytymättömältä. Ota hänet mukaasi ja salli minun jäädä."
"En millään ehdolla."
"Mutta en minä ole ensinkään väsynyt."
Elisa puhui oikein rukoilemalla. Jo ennestään tiesi hän, ett'ei Alfredia uhalla voitu mihinkään taivuttaa, silmän rukoilevaa katsetta oli hänellä sitävastoin useinkin vaikea vastustaa. Mutta tänä iltana näytti tohtori Hessel karaisseen itsensä sitäkin kestämään.
"Hyvä, siis ennätin vielä oikeissa ajoin", vastasi hän vaan. "Pistäyn ensin hiukan sairasta katsomassa ja sitte ajamme yhdessä kotiin."
Elisa asettui hänen tielleen ja laski kätensä hänen käsivarrelleen.
"Alfred, ainoastaan tämä kerta anna minun tehdä oman tahtoni mukaan", pyysi hän. "Itsehän paraiten tiedät, kuinka paljon hoitamisesta riippuu, eikä Riitta voi häntä hoitaa niinkuin minä. Emme saa olla itsekkäitä."
Tohtori työnsi hänet hiljaa syrjään ja meni mitään vastaamatta tupaan.
Elisa jäi paikalleen seisomaan. Mieliharmi sai hänen verensä kuohuksiin, sillä ei hänkään ollut vapaa siitä luonteen kiivaudesta, joka oli Spitzenholdt'eille suvunomaista. Pohjaltaan hän myös oli ylpeä ja omavaltainen, tottunut hallitsemaan enemmän kuin tottelemaan. Omantunnon vaatimuksiin voi hän taipua, niinpä ihmistenkin, jos ne olivat järjellisiä, mutta tässä tapauksessa olisi hänen mielestään Alfredin pitänyt mukautua. Häntä kiusasi Alfredin taipumattomuus sekä se itsepintaisuus, millä hän näinkin päteviä syitä vastusteli. Oikein hävettikin näin tulla lapsen lailla kotiin kuljetetuksi. Signen pettymys häntä kuitenkin enin huolestutti. Eikä rohjennut Elisa enää toivoakaan, että Alfred mitään peruuttaisi. Hänestä tuntuisi tietysti liian nololta palata Riitan kanssa kotiin saamatta mitään toimeen. Ja niin tosinaisellinen oli Elisa, että tuskin olisi sitä enää suonutkaan nyt, kun asia jo näin pitkälle oli joutunut. Mutta miksi ei voinut Alfred häntä rauhaan jättää? Hetken perästä tuli tohtori ulos. "Kaikki on kunnossa nyt", sanoi hän. "Riitta on tehtävistään selvillä ja tulee kyllä hyvin toimeen. Tule nyt vaan!"