Vaivoin oli hän saanut nielastuksi kupin teetä ja syöneeksi voileivän, kun keittäjätär tuli tuoden lämpimän ruokalajin lisää.
"Oi, älähän toki, Mari-kulta, en minä enempää jaksa."
"Mutta tämähän on tohtorinnan mieliruokaa", sanoi Mari rukoilevasti.
Mari oli lihava, ystävällinen keittäjätär, joka hänkin puolestansa vaikutti perheen hauskuuteen ja kodikkuuteen enemmän kuin aavistaakaan saattoi.
Elisa pudisti päätään.
"En voi, Mari", sanoi hän ystävällisesti.
"Koettakaa sentään, hyvä tohtorinna", rohkasi Mari. "Muuten saattaisi tohtori pahastua. Hän oikein erityisesti pyysi minua tätä ruokalajia valmistamaan, sillä rouva pitää siitä niin paljon, sanoi hän. Ja ruoanvalmistuksen tähden en päässyt sairaan luokse valvomaankaan. Mielelläni olisin tahtonut tulla, näettehän, tohtorinna, mutta eihän Riitta osaa ruokaa valmistaa, ja varsinkaan tähän ruokalajiin hän ei ensinkään pysty, ja tohtori tahtoi välttämättömästi, että rouvan piti illalliseksi saaman jotakin oikein hyvää; rouva söi niin vähän päivällistä, sanoi hän."
Elisa oli taas voitettu. Hän asettui uudelleen pöytään. Tällainen rakastava huolenpito hellytti hänen mieltänsä ja tuli avuksi omantunnon taisteluun. Suuttumus oli jo haihtunut.
Syötyään jonkun verran nousi hän pöydästä ja meni miehensä huoneeseen, vaikka Mari olisi mielellään suonut tohtorinnan enemmänkin käyttäneen hyväkseen hänen herkkujaan. "Et tullut saliin", sanoi Elisa.
"En tullut; minä söin jo ennen lähtöäni."