"Minulla olisi paljon enemmän sinulle sanottavaa, mutta en oikein tiedä, rohkenenko."
"Joutavia! Miks'et minulle rohkenisi puhua. Tule tänne ja ilmaise minulle kaiken sanottavasi. En ole, näet, niinkään musertava vihassani kuin eräs toinen." Hän asettui sohvalle ja istutti Elisan rinnalleen.
Elisa oli kahdenvaiheilla. Ryhtyäkö vakaviin asioihin nyt, toisen ollessa näin leikillisellä mielellä?
"Sinä rakastat minua liiaksi paljon ja sittekin liiaksi vähän", alkoi hän.
"Soo, siinäpä oli kaksi vallan vastakkaista väitettä, mutta ehkä on niillä syvemmältä katsoen jonkunlainen yhteys."
"Rakastat minua liiaksi, silloin kun minun tähteni laiminlyöt ihmisrakkauden ja armeliaisuuden vaatimat velvollisuudet."
"Kuten tänäkin iltana, tarkoitat", sanoi tohtori. "Olinko mielestäsi noille ihmisille niin armoton siinä, että heille toimitin avuksi toisen sinun asemestasi? En käsittänyt, että sinä olit heille niin tuiki korvaamaton. Sinäkö määräät elämästä ja kuolemasta?"
Elisan posket karahtivat kuumiksi. Sanat olivat häneen kovasti koskeneet, vaikkakin tohtori oli koettanut niitä lempeydellään lievennellä.
"Olit julma, kun herätit Signe-paran."
"Kun et lähtenyt sieltä vähemmällä. Sitäpaitsi hän kyllä kohta uudelleen nukahti."