"Sitä en usko. Ei hän luota Riittaan niinkuin minuun."
"No, siitä syyttäköön itseänsä! Riitta on hyvä kyllä, jos kohta hiukan jäykkä käytökseltään."
"Marilla on hellä sydän, hän säälii sairaita. Hän olisi ollut siellä paremmin paikallaan, mutta hänenhän piti jäämän kotiin minulle mieliruokaa valmistamaan", sanoi Elisa hiljaa tietäen sanojensa sattuvan kipeään kohtaan.
"Ja siitäkö minua soimaat!"
"Samalla kun sinua siitä kiitän", vastasi Elisa ja hänen katseensa ikäänkuin anoi ymmärrystä äskeisille sanoilleen.
"Olet täynnä ristiriitaisuuksia tänään", sanoi tohtori.
"Sydämeni heltyi rakkauden osoituksistasi, mutta mieluummin olisin kuitenkin suonut, että potilaasi parasta olisit ajatellut. Se olisi ollut ensimmäinen velvollisuutesi, mutta sinä ajattelit vaan minua. Olin esteenä sinulle. Sinä rakastat minua liiaksi toisinaan."
"Entä milloin rakastan sinua liiaksi vähän?"
"Kun en saa milloinkaan olla sinulle muuta kuin vaimo. Ihmisestä minussa et mitään välitä."
"Mitä sitten ihmiselläsi tarkoitat?" kysyi tohtori, muistellen mitä hän muutamia vuosia sitte oli anatomiasalissa nähnyt, ja mitä silloin miettinyt. "Sitä, joka ei kuolemassa kuole. Tarkoitan Hengen elämää."