"Pian se menee ohi", vastasi hän Sven'ille hymyillen. Mutta äidin hymy oli niin suruista, että Svenin oli vaikea uskoa hänen sanojaan.
"Miksi olet niin murheellinen, äiti?"
Sven oli itse aina iloinen ja tahtoi senvuoksi nähdä muutkin iloisina.
"Isä on matkustanut pois", vastasi Elisa.
"Mutta tuleehan isä takaisin", lohdutteli poika.
"Niin, tuleehan isä takaisin", toisti Elisa kuin uneksien ja seurasi
Sveniä, joka veti häntä käsipuolesta rantaan päin.
Äidin piti välttämättömästi nähdä, kuinka hänen ja Rigmorin kaarnaveneet teloiltaan lähtevät. Äiti istuutui läheiselle kivelle.
Lapsenhoitaja käveli hiekkakäytävällä pikkuruinen sylissään. Aslög astua tyllerteli hänen sivullaan, mutta äidin nähtyään hän alkoi naureskellen juosta sinne. Elisa otti lapsen syliinsä ja painoi poskensa sen kiharaiseen päähän.
Aslög veti hiljaa päänsä pois, kääntyi äitiin päin ja katseli häntä kirkkailla sinisillä silmillään. Sitte hän taputteli äitiä poskelle. Aslög oli aivan Sven'in kaltainen. Hänkin heti huomasi, milloin joku oli murheellinen, eikä rauhoittunut, ennenkuin oli murheellisen jälleen iloiseksi saanut. Elisa suuteli pehmoisia rusoposkia ja hymyili hellästi. "Äiti", sanoi Rigmor, "emmekö nyt saakkaan lähteä ajelemaan, kun isä on poissa?"
"Ehkäpä huomenna. Tänään on hevonen ollut niin paljon liikkeessä."