Päivällisen syötyä kutsui hän Elisan huoneeseensa. Se tapahtui ani harvoin. Mutta hän tahtoi Elisalle näyttää pikku Sven'in kirjettä ja selittää, miten valtavan vaikutuksen se oli häneen tehnyt. Yleensä majuri helposti heltyi, mutta tällä kertaa oli hänen liikutuksensa syvempää ja vakavampaa laatua kuin muulloin.
"Luuletko, että Jesus voi vapahtaa tällaisenkin vanhan mitättömän raukan? Luuletko, että hän minusta välittää?" kysyi hän luoden Elisaan herttaiset siniset silmänsä, jotka jo alkoivat hiukan himmetä.
Luuliko Elisa sitä? Mistään ei hän varmempi ollut.
Ainoastaan neljännestunnin ajan malttoi isä Elisan kanssa keskustella, mutta sekin jo riitti Elisan sydäntä ilahuttamaan. Muuta hän ei kotimatkallaan ajatellutkaan, kuin mitä isä oli puhunut. Sisällinen ilo heijastui Elisan kasvoillekin ja vaikuttipa vielä lapsiinkin. Näin hilpeästi ja vilkkaasti ei puhuttu äsken Hirvenhoviin ajeltaessa, kuin nyt sieltä palatessa.
Vähän aikaa viivähdettiin Signen mökin luona, sitte ajettiin eteenpäin oikein reipasta vauhtia, sillä Pollen teki mieli kotiin; levottoman kiireisesti riensi se eteenpäin. Elisa kummasteli, mikä ihme Polleen oli mennyt. Silloin huomasi hän äkkiä, että taivas oli käynyt punasen keltaiseksi ja näytti rajuilmaa ennustavan. Ilmakin tuntui raskaan painostavalta.
Mitähän tämä saattoi merkitä?
Tie oli kummaltakin puolelta Hanninkylän metsän siimestämä, senvuoksi Elisa ei saattanut huomata taivaalle kohoavia mustia pilviä ennenkuin ne jo olivat purkautumaisillaan hänen ylitseen. Miten kävisikään, jos ukkosilma nyt puhkeaisi; Polle kun sitä niin pahasti pelkäsi. Mitään mökkiäkään ei lähitteillä ollut, siis parasta oli kiirehtiä kotiin, niin pian kuin suinkin pääsi.
Jo harveni metsä ja Hirvijärvi siinsi esiin, pian oltaisiin perillä. Mutta silloin puhkesi rajuilma äkkiarvaamatta valloilleen. Räikeä salama välähti halki metsän, ja tuokiossa seurasi kova ukkosen räjähdys.
Säikähtyen hypähti hevonen tiepuoleen, niin että rattaat kaatuivat, ja sitten riensi se täyttä laukkaa eteenpäin. Elisa lensi kovalla vauhdilla puun runkoa vastaan ja jäi liikkumatonna makaamaan; lapset putosivat pehmeille sammaleille ja pääsivät vaarasta paljaalla säikähdyksellä. Peloissaan he ryömivät äitinsä turviin, mutta tämä ei liikahtanutkaan heitä auttamaan ja lohduttamaan.
"Äiti, sano toki jotakin, äiti", rukoili Rigmor epätoivossaan, mutta pikku Aslög painautui lähemmäksi äitiä saadakseen häneltä suojaa rajuilmaa vastaan.