Hänelle oli kerrottu, että Elisa kuolinhetkellään oli ollut selvästi tajuissaan. Lieneekö hän häntä kertaakaan kaivannut, vai lieneekö vaan iloinnut päästäksensä sellaisesta elämänkumppanista, joka niin huonosti oli hänen ihanteellisiin toiveihinsa vastannut? Tiesikö hän kuolevansa ja mitä lienee hän kuolemasta ajatellut? Kukaan ei voinut näihin mitään vastata. Sanottiin, että ainoastaan palvelijat ja lapset olisivat olleet hänen kuolinvuoteensa ääressä. Kenellekään siis ei ole Elisa voinut kuiskata jäähyväistervehdystä puolisolleen, ei ainoatakaan rakkauden ja anteeksiannon sanaa. Tohtorista tuntui, että tervehdys, vaikka kuinkakin lyhyt ja harvasanainen, olisi voinut jonkun verran keventää raskasta painoa hänen rinnaltaan; nyt oli hän vallan suruunsa tukehtumaisillaan.
Hän sulkeusi huoneeseensa, selitti haluavansa olla rauhassa, ja siellä yksinäisyydessä taisteli hän epätoivoisaa taisteluaan.
Päivä kului, sen perästä yökin. Seuraavan aamun koittaessa Alfred Hessel vieläkin taisteli itseänsä väkevämmän kanssa. Mutta jo alkoi hän horjua, kova isku oli kallion särkenyt.
Aamuaurinko paistoi täydeltä terältä huoneeseen. Tohtori Hessel laski kaihtimen alas. Ei saanut päivä häneen paistaa. Hän kuljeskeli edestakaisin tuskissaan, käsiään väännellen.
"Elisa, Elisa", vaikeroi hän itsekseen. "Mitä antaisinkaan ainokaisesta sanasta huuliltasi! Mutta sinä olet ääneti, ja minä olen sen ansainnut."
Hiljaisuus vallitsi hänen ympärillään, hiljaisuus koko talossa. Oli kuin olisi aika herennyt rataansa kiertämästä.
Jumala! Ihmeellistä, ett'ei hän saattanut ajatella Elisaa muistamatta myös aina hänen Jumalaansa, tuota ankaraa, leppymätöntä valtiasta, joka oli riistänyt Elisan pois. Mutta Elisa oli rakastanut Jumalaansa ja puhunut Hänen laupeudestaan. Mieluisasti, ehkä riemuitenkin oli hän varmaan Jumalaansa seurannut, ikävöimällä, muistamatta ketäkään niistä, joita jälkeensä jätti.
"Jumala, jos olet laupias, niin osoita minullekin laupeutta!"
Milt'ei vastoin hänen tahtoaan tunkeutui tämä huuto hänen sydämestään.
Siinä oli uhkaa, oli rukousta, mutta uskoa varsin vähän.
Ovi avattiin hiljaa. Tohtori rypisteli kulmiaan. Kuka tuli häntä häiritsemään? Ken uskalsi?