"Ethän tullutkaan", sanoi Kustaa Aadolf, "saimme hankkiutua kotimatkalle ilman sinua".
"Niin, en tullut", vastasi Alfred Hessel. Varmaan piileksi näissä sanoissa enemmänkin, kuin mitä ne ilmaisivat. Kustaa Aadolf katsahti häneen haluten kuulla enemmän, mutta tohtori kumartui suutelemaan lapsia ja sanoi heille hyvää yötä.
Lasten mentyä jäivät langot kahden huoneeseen. Nyt ei saattanut toinen enää sydämensä tuskia salata, ja toinen taas oli heti valmis lohduttamaan.
"Tule katsomaan", sanoi tohtori, "mitä äsken löysin!"
Hän ojensi langolleen Elisan kirjeen. Sen luettuaan Kustaa Aadolf kasvoiltaan kirkastui, mutta tohtori painui vieläkin synkemmäksi.
"Hänen viimeinen tervehdyksensä langettaa tuomion minulle, se sulkee minut auttamattomasti ulos", sanoi hän katkerasti.
"Älä sano niin", lohdutti Kustaa Aadolf. "Se päinvastoin kehoittaa ja kutsuu sinua sisään tulemaan."
Nyt kertoi tohtori Kustaa Aadolfille mitä äsken oli ajatellut.
"Sinä olet Jumalan omaksi luotu", alkoi Kustaa Aadolf vilkkaasti, "sait vapaan tahdon valitaksesi hänet, joka ensin oli sinut valinnut; Hän on itse täyttänyt sen, minkä hän sinulta vaatii, ja syntivelkasi Hän antaa anteeksi. Ei kukaan voi tulla Isän luo muuten kuin Jesuksen Kristuksen kautta; mene siis hänen kauttansa Isän luo! Jos tunnet Jumalan vihan ylitsesi lepäävän sentähden, ettet Poikaan usko, niin palaja entisiltä teiltäsi ja usko Poikaan!"
"Tuo on helpommin lausuttu kuin tehty", arveli tohtori Hessel synkästi.